keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Yksi lattiavalu var so god

Valettiin pari lattiaa pois kuleksimasta tänään. Aamulla oli sovittu 7.30 lattiamiesten kanssa työmaapalaveri ja 8.00 betoni tontille. Ensimmäinen osui kuin nakutettu, mutta pumppuauto tulikin 30 min etuajassa. Eipä siinä, onneksi oli ammattilaiset tilattu. Kumpparit jalkaan ja kura liikkuikin jo parin minuutin jälkeen kohti tallin nurkkaa. Lattiat meille liippasi SBL:n miehet ja homma oli ammattimaista ja nopeaa. Omasta mielestä kaikki meni kuten pitkin, peukkua.

Lattiat valmiit, enää ei mene lehdet eristeiden väliin.

Viikon päivät on painettu aika pitkää vuoroa, kun olen pitänyt henkisenä tavoitteena tuota lattiavalua ennen pakkasia. Yleensä kun omassa työssä päivät välillä venyy typeryyksiin asti, varsinkin reissussa, niin jossain kohtaa alkaa hapottaa huolella. Sen minkä omalla kohdalla rakentamisessa olen huomannut, että tuota tunnetta ei ole ollut. Vaikka aamulla tulee lähdettyä kuudelta ja illalla hommat on venyneet pimeään, niin aina sitä hyvillä mielin sieltä raksalta on pois ajellut. Huomattuja hyviä ostoksia tähän mennessä:
- kunnon polvisuojat ja sellaiset työhousut, johon nuo suojat käy
- otsalamppu (illan pimetessä ihan korvavaamaton)

Putkarin kanssa tehtiin kilpaa illalla valuvalmisteluja ja minä hävisin. Jäin vielä kääntelemään kaikki nuo surrilangat, mutta onneksi putkarikin lähti vielä maalämpöä asentamaan n. 20.00 illalla.

Näpertelin vielä ylijäämäbetonille illan kähmyssä parit muotit. Meille jäi yli noista terassin pilarien anturavaluista noita tynnyrien pohjia ja naputtelin vielä roskiskatoksen pohjan kohdalleen. Betonimenekki oli todella tarkalle mitoitettu, juuri saatiin roskiskatoksen muotti ja yksi tynnyrinpohja täyteen. Kyllä, itse laskin menekin ja siitä ylpeä. Laskennallinen menekki oli 20,66m3 ja tilasin 21m3. Yli jäi n. 300 litraa. Lattiamiehet vähän hikoili ennen aloitusta, että noinkohan riittää, mutta kerrankin oli tuuria ja riitti.

Ylijäämäkuraa

Saa nähdä jääkö tämä roskiskatoksen pohja tähän vai nostellaanko johonkin. Pääasia että tuli valettua sekin!

Eli meillä on nyt lattiat valettu ja odotellaan että saadaan rakennukset tontille. Ehkäpä nyt voisi vähän ottaa happea ja vaikka pakata nykyisen asunnon tavaroita sillä välin.

Autotallista aloitettiin

SCANIA teki paluun meidän raksaprojektiin, nyt pumppuaudon muodossa.

Yhteensä otettiin 21m3 lattiamassaa, 8m3 pumppuautossa ja 13 täyttöautossa. Kannattaa miettiä noita autokuormien määrää, meillä vaikutus hintaan oli aika iso.

Lattiamiäs pukeutuu oranssiin.

Final product, näkymä khh:sta olohuoneeseen päin.

Talliin laitettiin nyt kuitenkin Mastertop, täytyy kirjoitella siitä vähän vielä lisää toiseen postaukseen. Olen tyytyväinen lopputulokseen.
Talli valmis, harrastehuone edessä, oikealla näkyy tallin puoli, jossa Mastertop pinnassa.


3 kommenttia:

  1. Heh, betoniautot tunnetusti tuntuu kulkevan vähän omien aikataulujen mukaan. :D Hienolta näyttää ja tsemppiä projektiin. :)

    VastaaPoista
  2. No nyt on komeeta! Onnittelut lattiasta :)

    VastaaPoista