Näytetään tekstit, joissa on tunniste lato. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lato. Näytä kaikki tekstit

maanantai 17. lokakuuta 2016

Ladon ulkoväri

Sain kerrassaan loistavan idean, että kun kesäloma alkaa niin maalataan talo! Sain vielä huijattua talkoolaisia useaksi päiväksi apuun ja kävin hakemassa talkoolaisten iloksi vielä henkilönostimenkin vuokralle. Talkoolaiset sattui omaavan sopivasti työnarkomaanihenkistä intoa, joten viikonloppu hujahti aikalailla sudin varressa. Ampiaiset kiusasivat aika tavalla, yksi kaveri kävi hakemassa vauhtia TAYS:sta kun tuli vähän liikaa pistoja. Jotenkin todella ärhäköitä oli ampiaiset ylipäänsä, sai varoa todella.

Lato maalattiin Tikkurilan Vinhalla. Pääväri on Ruukin kartasta tummanharmaa RR23 (sama kuin esim. ikkunapellit). Tuolla maalattiin kaikki muut paitsi otsalaudat ja räystään aluslaudat. Niihin sudittiin Tikkurilan kartasta vähän vaaleampaa harmaata 565X. Tosiaan aikaa viepää hommaa, viikonlopun jälkeen talkoolaiset katosivat omille teilleen ja tuloksena oli päätykolmiot kahteen kertaan maalattu, talon muut seinät kertaalleen. Maalailin sitten taloa pikkuhiljaa lomalla toiseen kertaan ja samalla tallia. Kokonaisuutena meni varmaan joku 3-4 viikkoa ja vielä jäi tallin räystään aluslautojen toinen kerros ensi kevääseen.

Muutamia huomioita Kannustalon Lato-mallin maalauksesta:
  • Pystypaanelisen, random-väleillä olevien ulkovuorauslautojen maalaus voi vaikuttaa nopealta, mutta ei oikeasti ole sitä. Nuo pystyraot hidastaa hommaa tuntuvasti. Esim. meillä meni kahdelta mieheltä koko viikonloppu päätykolmioiden maalaamiseen kahdesti (päivät oli n. 12-14h).
  • Älä ikinä, siis IKINÄ osta muuta kuin kalleinta maalarinteippiä eli Tesaa tai 3M. Arvatkaa vaan jäikö teipeistä osaan ikkunoita ja ovia kivasti liimaa.
  • Vuokraa sellainen henkilönostin, jossa on jatkopuomi, maksaa enemmän, mutta säästää reilusti aikaa kun koko nostinta ei tarvitse siirrellä.
  • Maalia meni about 120-130 litraa seiniin, räystäisiin 20-30 litraa. Kaikki laudat teollisesti pohjamaalattuja.
  • Varaa paljon olutta. Sitä kuluu.


Kiitoksia apukäsille, ei oltaisi ilman apujoukkoja saatu taloa maalattua kesän aikana!














sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Ne "viimeiset" listat

Aktiivirakentaminen alkaa olla ohi, mutta kummasti niitä hommia vaan on jäänyt jemmaan. Vähän illassa-paljon viikossa-tyylisesti noita kuitenkin pikkuhiljaa tullut tehtyä pois.

Aika kauan mietittiin Peen kanssa mitä tehdään noille ikkunoiden sisäsmyygeille. Kun ei taloa tilatessa tajuttu pyytää noita ikkunoita asennettuna eri tavalla, asennettiin niihin vakiomalliset mdf kulmasmyygit. Nuo ei ole maailman kauneimmat tosiaankaan. Ajateltiin, että jos niihin tottuu ja laitetaan vaan akryylimassaa ja jätetään noin. Mutta ei vaan pystynyt. Liian keskeneräisen näköinen on noin.


Kävin hakemassa läjän listaa ja laitoin noihin ikkunoihin peitelistat, kuitenkin niin että periaatteessa näyttää vain yhdeltä listalta. Nyt kun tuota katsoo, niin ihan hyväksyttävä kompromissi ja on aika paljon siistimmän näköinen. Oli pientä episodia tuon viimestelynaulaimen ja kompuran kanssa kun jäsen Koo veti aina kauheat kilarit kun naulainta käytti tai kompressori kävi. Silmät lautasen kokoisina se veti aina kunnon huutohaukut.


Askartelin myös vähän audiopuolta tänään. Oikeastaan alusta asti on itseä häirinnyt nuo taka-Genelecien virtajohdot. Ostin joskus kesällä jo Elektorista liittimet ja tänään sain vihdoin aikaiseksi lyhentää nuo johdot.



  
Vakiojohdolla
Lyhennetyllä johdolla, muchos parempi

Eilen sain vielä houkuteltua kaverin jeesaamaan vähän ulkohommiin. Hitsailin tuossa yhtenä iltana leuanvetotangon, joka asennettiin sitten takapihalle. Pystypilarit olin ostanut jo kesällä ja anturatkin oli valmiiksi valettu. Kaikki vaan oli taas odotellut insipiraatiota ja vähän apukäsiä.



tiistai 9. helmikuuta 2016

Lato valmistautuu valaistumiseen

Jokunen tunti ollaan saatu tuhrattua Ladon pakkaamiseen tasoituskuntoon. On teipattu, pussitettu ja taas vähän teipattu lisää. Nyt siellä pitäisi olla kaikki kriittiset paikat suojattuna ja paras ollakin, koska tämän viikon lopulla tai ainakin ihan viimeistään ensi viikon alussa alkaa tasoitushommat, jotka ollaan siis ulkoistettu ammattimiehille. Kohta päästään eroon noista kamalista ruskeista seinistä ja tilalle tulee ihanaa valkoista pintaa. Koirat taas tietysti mukana hommissa ja erityisesti Koota tuntui kiinnostavan tuo ikkunoiden alareunojen teippaus kovasti. Yritä siinä tehdä yhtään mitään kun toinen tunkee märkää kuonoansa naamalle...




Koo ei taas oikein osannut olla kuvissa ollenkaan edukseen...

tiistai 22. joulukuuta 2015

Rauhallista joulua


Lato viettää nyt muutaman päivän joulurauhaa. Kimpsut ja kampsut on pakattu, lahjat odottaa jakamista ja joululaulut soivat. Illalla on lähtö ihan oikeasti maalle joulunviettoon. Lato näytti tässä joulukuun pimeydessä kovin yksinäiseltä, joten Jii vei pihalle joulukuusen valoineen. Vuoden päästä voidaankin hankkia kuusi sisälle ja koristella se kunnolla.

Ihanaa joulua kaikille!

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Ladies and gentlemen. We have heating.

Latotalon raksalla alkoi timpureiden osalta joulutauko eilen. Summaan vähän viimeisen parin viikon tapahtumia, aika monta asiaa on saatu tehtyä, nyt tuntuu että vielä enemmän on tekemättä. On tehty virheitä, korjattu, fiilistelty meidän avonaista keskustilaa ja vastaanotettu tavaraa aika paljon sekä maksettu paljon laskuja.

Keskiviikko 16.12.2015 oli päivä kun meille laitettiin taloon lattialämpö päälle. Mahtavuutta! Samalla putkari veti radonputket välipohjaan ja viemärituuletuksen nosti myös sinne. Uusi kattokonvektori on paikallaan ja sinnekin on putket vedetty, muttei se vielä ole kytketty pumppuun. Vastaava kävi viikolla yksi ilta ja huomasi, että meiltä puuttuu IV-koneen tippuvesiputki. Itse en moista edes ollut tajunnut. Pikatsekkaus kuvista ja niinhän se puuttuu. Putkari myönsi erheensä ja alettiin pohtia mitenkäs ratkaistaan tämä?

  1. Meidän IV-kone on Systemair:n kone, joka haihduttaa kennosta tulevan veden poistoilmaputkeet = ei välttämättä tarvita viemäriin putkea
  2. Jos kone joskus vaihdetaan, niin putki tarvitaan ja se on myös kuviin piirretty
--> Putki laitetaan. Nyt täytyy vaan porata se väliseinien runkoihin ja vielä parin mutkan kautta isomman WC:n vesilukolliseen kaivoon. Helppoa? Ei, mutta tehdään silti.


Paluuvesi pyörii tuossa n. 20 asteessa, mutta eipä se lämpö vielä siellä oikein pysy kun katossa ei ole eristeitä. 10-12 astetta on sisällä lämpöä.

Tuo putkihässäkkä kyllä on aika iso, vie tilaa eteisen kaapista aika lailla.

Puiset väliseinät nousi pääosin viime viikolla jo, tällä viikolla on muurattu noita kiviseiniä ja piippua. Opin, että noissa seinätiileissä on vaihtoehtoja. Otin meille Kahi-tiilet, kun ne hinnallisesti oli järkevät ja onpahan ainakin jämäkät seinät. Kevytsoraharkot on kevyitä, mutta vähän arastelin sitä niiden haurautta, jos seinään pitäisi jotain kiinnittää. Varsinkin kun ei ihan tiedetä vielä että mitä tulee millekin seinälle kiinni.

Isomman vaatehuoneen kaapin paikka.
Uusi TV menee näillä näkymin hankintalistalle. Kävin katselemassa Gigantissa noita telkkareita ja aika kivasti on hinnat tulleet alaspäin siitä, kun 2009 ostin tuon edellisen ruudun. 55" tuumainen tuntuu hullun isolta, mutta miksei? Ei se nyt tuossa talon seinässä niin järkyttävän suuri ole? Jos keittiöstä meinaa samalla jotain nähdä niin täytyy se minimissään 50" olla. Nojaa, ruutuja on kaupat pullollaan, ostaa sitten kun on muutto lähempänä.

TV:n paikka ehkä tuossa? Oli pakko tehdä pahvitelkkari, kun ei muuten osaa käsittää minkä kokoinen on 55"

The Takka. Pee kirjoittelikin että polttouuni on saapunut ja sitä on leivottu paikalleen. Piippu nousi tällä viikolla yläpohjaan ja siltä osin on valmista puhallusvilloja varten. Me ei tehty läpivientejä vielä millekään vaan täytyy tilata peltisepittäjä sitten kun on kaikki piiput valmiina. IV-kone tarvitsee myös ilmeisesti yhden reiän kattoon? Nyt on ollut prioriteettina, että saadaan tuo yläpohja valmiiksi villoja varten, jotta alkaa torpassa kestää lämpö sisällä.

Takkaa päätettiin nostaa noiden tiilien verran. Nuo ei ole viralliset tiilet vielä, oli vaan pakko laittaa jotain alle, kun oli niin tarkasti mitoitettu nuo meidän märkätilojen Kahi-tiilet, joita tuolla alla oli 8kpl, että kaikki meni viimeistä kappaletta myöten!

Märkätilat sai seinikseen tällä viikolla tiiliä ja tilat pieneni tuntuvasti. Meillähän kph+s ei ole mitkään järkyttävän isot spa-tilat vaan ne neliöt päätettiin käyttää tuonne muihin tiloihin. Se mikä haluttiin, on tuo "purkkiteline" tuohon suihkujen alle. En voi sietää niitä imukuppi-kromattumuovi-telineitä mitä laitetaan seinään kiinni. Meille muurattiin tuollainen 80cm korkea tiiliseinä tuohon, mikä laatoitetaan ja ne purkit voi olla siinä. Suihkut tulee 105cm korkeuteen.

Suihkut ja tuossa alareunassa näkyy se purkkiteline

Tässä kävi meillä pieni käpy, koska suihkuiksi on tulossa 97,52% todennäköisyydellä Hansgrohen Raindance Select 300 sadesuihkut ja niissähän ei ole juoksuputkea. Oltiin siinä sitten, että mistäs otetaan esim. saunakiuluun vesi? Sadesuihkusta? Not. Putkarin kanssa lennosta päätettiin, että vetäistään yhdet lisäputket tuolta jakotukilta katon kautta tuohon saunan seinään ja laitetaan yksi sekoittaja siihen lisää. Oltaisiin varmaan pärjätty ilmankin, mutta tuo tuli suht kivuttomasti nyt. Ja seinän muurauksen jälkeen olisi tarkoittanut pintavetoja, joka on ainakin minusta tyhmää uudiskohteessa.

"Saunavesihanan" paikka. Tuo muurataan jossain kohtaa vielä umpeen.

Tuossa vielä toinen kulma purkkitelineestä. Seiniin meni samalla märkätilatasoite.

Myös sähkärit on olleet hommissa tällä viikolla. Edelleen fokus on ollut yläpohjassa ja ulkovalojen ja -pistorasioiden putkia on vedetty paikalleen. Tämä homma pitäisi valmistua vielä ennen joulua ja sitten pääsee sähkärit putkittamaan sisäpuolen väliseiniä, jota tässä on jo vähän odoteltukin. Sähköt seiniin, niin päästään levyttämään sisäseinät kiinni.



Oman aikani iltaisin olen pääosin käyttänyt tuolla yläpohjassa. Tein vähän kulkuteitä tulevaisuutta varten ja ehkä enemmän villamiehille. Tuo saksiristikko tuossa meidän keskitilassa tekee tuosta yläpohjasta vähän erilaisen kuin normaalisti ja siellä ei ole mikään maailman helpoin liikkua päästä päähän. Päädyin tekemään kunnon sillan tuonne toiseen päähän asti, jos joskus tulee tarve mennä huoltohommia tuonne tekemään. Suurin osa IV-putkistosta ja jäähdytyskone on juurikin tuossa päässä taloa. Samalla höyrynsulun tiivistyshommia on saanut tehdä putkarin ja sähkäreiden jälkiä kulkiessa. Sanoinkin niille, että sanokaa jos teette reikiä muoviin että tiedän teipata ne. Ainakaan meidän sähkärit/putkari ei teippaa oma-aloitteisesti tekemiään reikiä. Olen kyllä miettinyt miksei. Aika haastavaa käydä läpi niiden jälkiä tuolla katossa ja tutkia onko reikiä vai ei.

Otin muistin tueksi vielä kuvan tuosta maaviilennyskoneen boksista yläpuoleltakin.


Tuohon saksiristikon ja normaalin katon väliin tuli tuollainen väliseinä tuulensuojalevyineen ja villoineen. Ilman mitään kulkutietä tuolla on aika vaikea liikkua.

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Rakennusten pystytyksestä ja pystyttäjistä

Autotallin ja talon pystytti meille eri porukka. Tällähän ei sinällään suurta merkitystä ole, tuntuu nuo talojen pystytysporukat olevan aika harjaantuneita kun useampi kymmenen taloa asentavat vuodessa.

Sen verran täytyy verhoa raottaa, että millainen kokemus itselle jäi tuosta talopakettiin kuuluneesta pystytyksestä. Nykyäänhän nuo asennusporukat on itsenäisiä yrittäjiään ja toisilla vain logo vaihtuu rakennusliivissä työmaalta toiselle mennessä. Ja löytyy niitä yhden merkin asentajia ilmeisesti myös.

Olin itse paikalla kaksi päivää päärakennuksen pystytyksessä. Vähän jäi ristiriitaiset fiilikset hommasta. Toisaalta, kun oma talo alkaa nousta niin siinä on mieli aika korkealla ja pienet asiat ei haittaa. Toisaalta taas miettii että kyseessä on todennäköisesti elämän suurin investointi ja odotusarvo sille, että sinua kohdellaan asiakkaana on aika kova. Meidän kohdalla tämä jäkimmäinen ei ihan onnistunut. Jäi vähän sellainen fiilis, että olin tosiaan kun joku apupoika siellä jaloissa, ei puuttunut kun se "pojittelu" enää.

Ylimääräistä nillitystä aiheutti myös edellisen viikonlopun 20cm räntä/lumisade+jäätynyt laatan pinta ja heidän mielestään puuttuvat harjateräkset sokkelista. Nimenomaan heidän mielestään, koska asiasta oli ainakin 2 puhelua ja pari sähköpostia talotehtaan kanssa käyty. Tässä kohtaa mietin, että tästä tulee pitkä pari päivää, jos homma jatkuu näin. Pee kävi ensimmäisenä päivänä myös koirien kanssa pystytystä katsomassa ja hänelle ei sitten sanottu edes päivää.

Tapaan oman työni kautta hyvinkin erilaisia ihmisiä. Eri kansalaisuuksia, eri kulttuuritaustan omaavia, äärimmäisen luovia ja toisaalta erittäin teknisiä ihmisiä. Jotain lainalaisuuksia kuitenkin löytyy yli ihmistyyppien, kuten käytöstavat ja asiakas-toimittaja-suhde. Ylimielisyys on varmaan myös osaltaan luonteenpiirre, mutta ei oikein sovi tällaiseen tilanteeseen. Huumori on vaikea laji, mutta en ainakaan ihan hirveästi pidä itse tyylistä, jossa ensin haukutaan joku ratkaisu ja sitten huudellaan perään että "ei pidä kaikkea ottaa niin tosissaan, huumoriahan se vain on".

Tämä kyseinen kahden miehen pystytystiimi myös rikkoi yhden meidän kattotuoleista, kun alareunaan jäi yhteen kohtaan metallipanta kiinni ja nosturilla nostettiin yläpaarteesta. Tässä kohtaa oli jokunen naseva kommentti jo kertynyt aivokoppaan, mutta mietin ettei se tässä kohtaa ainakaan edistä hommaa ja jätin ajatukset pääni sisään.

Tiedä sitten,oliko kyseessä vain vähän heikomman sään ja maanantai-aamun aikaansaama reaktio asentajissa, mutta kyllä toiminta parani vähän toisena päivänä kun paikalla olin. Toki ensivaikutelman voi antaa vain kerran ja se tässä kohtaa oli jo vähän menetetty.

Jottei mene pelkäksi tekstiksi, niin laitetaan pakollinen kuva myös tähänkin postaukseen.


sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Ja eikun reissuun taas..

..mutta vasta huomenna. Vähän ärsyttää lähteä, kun hommat etenee raksalla hyvin. Yritin tässä muistella mitä kaikkea tällä viikolla ja viikonloppuna on tehty. Taisi homma virallisesti alkaa maanantai-iltana kun pellit meni katolle. Timpurit tuli tiistaina, laittoivat räystäitä aina kun ei satanut ja touhusivat muun ajan sisällä. Vettä. Sitä on tullut tällä viikolla ainakin riittävästi. Tilanne kuitenkin nyt itsenäisyyspäivän iltana on, että höyrynsulut ja koolaukset on muualla paitsi oh+k+rt alueella.

Kannustalon puuhapaketissa tuli noita IV-läpivientien kumilerppuja. Tosi käteviä, kun tuo teippaus on muuten tosi hankalaa.

Villat loppui heti alkuunsa. Toivottavasti alkuviikosta tulee heti lisää. Meillä pitää tehdä tuollaiset välirungot tuonne yläpohjaan tuon saksiristikon takia.

Vähän merkkailtiin Peen kanssa väliseinien ja piipun paikkoja. Kuvaamisesta oli tässä konkreettistä hyötyä, kun pystyi tarkastamaan mihin voi väliseiniä tarvittaessa ankkuroida. Tehtiin tämä timpureille valmiiksi, niin ei tarvitse heidän käyttää aikaa moiseen ja arvailla osuuko lämmitysputkeen vai ei.

Ulkoapäin Latotalo alkaa olla nurkkalautoja vaille valmis ja telineet päästettiin kärsimyksistään. Päästiin ensimmäistä kertaa näkemään, miltä Ladon julkisivut näyttää. Ja näyttäähän ne! Hyvillä fiiliksillä, vaikka vettä satoi koko viikonlopun kun telineitä purettiin. Happotestissä oli myös Milwaukeen akkuväännin, joka toimi moitteettomasti vesisateessa ja lukuisista mutaan upotuksista huolimatta. Hyviä kamoja.


Meidän todennäköinen arkikukuovi eli khh ovi. Nyt vielä raksaovella.

Takapiha-look telineiden purkamisen jälkeen.

Ikkunoita päästiin fiilistelemään tänään oikeasti kun telineet lähti. Täytyy vielä putsata nuo ikkunapellit jossain kohtaa ettei jää tahroja.

Makkarin ikkuna tallin suunnasta. Yläreunassa näkyy maalämpöpumpun ulkoanturi. Eli pohjoinen on tuon anturin suuntaan.

Puutavaraa saa peitellä joka päivä ja niitata muoveja tiukemmalle. Vettä tosiaan 'ripottelee' ja tuntuu että tuo tuuli repii viimeisetkin irti.


Tallikin on edistynyt. Loput vanerit ja kipsit meni seiniin viikolla ja sain vihdoin ruuvattua sen rosterialtaan seinään niin pääsee kädet pesemään. Tallissa on edelleen helv.. lämmin, jotain +25C. Pumppu on ihan minimillä, mutta silti aika kuumana on talli. Putkarin ja Kotiloimun kanssa hommaa vähän ideoitiin ja lopputulema on vaan, että tuo Stiebelin pumppu on vaan niin ylimittainen tuohon pelkkään talliin, että se puskee lämpöä sinne vaikka kaikki säädöt on minimissä. Eipä tuossa, saapahan hanskat kuivattua kätevästi vaikka lattialla.
Siivottiin Peen kanssa talli yhtenä iltana viikolla ja tulihan sinne tilaa ihan kivasti.


torstai 3. joulukuuta 2015

Muuttamista ja muuta kivaa

Eipäs muistettukaan miten vastenmielistä on muuttaminen. Viime viikonloppu vietettiin ajaen kahden asunnon väliä ja tungettiin tavaraa isommasta asunnosta pienempään. Ehkä osa tuosta hankaluudesta tulee siitä, että yritettiin jollain tavalla järkeillä mitä laitetaan pidempiaikaiseen säilöön ja mitä ei. Kaikki kamat saatiin onneksi mahtumaan vuokrakämppään, häkkivarastoon ja osa sitten autotalliin. Osa taitaa olla vielä autossakin.
Väliaikaiskämppä muistuttaa lähinnä varastoa
Pee on ihmetellyt useaan otteeseen, miten minua ei haittaa tämän väliaikaiskämpän sekavuus. Ihmettelen vähän itsekin, ihmeen vähän jaksan välittää että kamat on hujan hajan. Yleensä en kestä sitä. Kuten monella muullakin rakentajalla, keittiön pöytä on kuin suoraan jostain war-roomista.

Hyvin tuossa vielä mahtuu syömään aamupalan. Porakone on oleellinen osa tämänhetkistä elämää

Haettiin lauantai-iltana koiria hoidosta ja hoitopaikasta kyseltiin että alkaako olla kasetti täynnä - vissiin näytettiin jotenkin väsyneiltä? Nojaa, juuri vähän ennen sitä olin sanonut, että vähän voisi vielä kiristää että ei ihan kaikki ole vielä pelissä. Oli miten oli, varmaan aika lailla rankin viikko tähän astisessa elämässä ainakin omalla kohdalla, kun laskee talon pystytyksen, omat duunit ja muuton siihen.

Raksalla ei suotta alettu kuitenkaan huilaamaan, IV-asennukset on tehty ja timpurit tuli jatkamaan Latoa eteenpäin. Katto-oravatmiehet huitaisi katon päälle sellaista vauhtia että hui hai. Jos joku tarvitsee yhteystietoja nopeista kattomiehistä niin voin heittää. Komean näköinen tuo pirtti on nyt ja pihapiiristä saa nyt vähän paremman kuvan kun on rakennukset paikallaan ja katot päällä.



Talli käytiin tänään Peen ja koirien kanssa siivoamassa ja järjestelmässä, mutta unohdettiin kamera kotiin. Talli on nyt tasoitteita ja maalia vaille valmis sisältä. Ja tietysti valot puuttuu + jotain muuta pientä. Viikonloppuna jos ehtisi purkaa telineet pois ja valaisi elementin ja laatan välisen raon umpeen. Ehkä.