perjantai 28. elokuuta 2015

Lattiakriisi

Saatan mennä (eli menen todella pahasti) asioiden edelle, mutta nyt on iskenyt pahemman luokan lattiakriisi. Meillä on ollut nyt raksalla väliviikko kariutuneen perustusdiilin takia, joten ehditään miettiä vähän turhankin paljon kaikenlaisia asioita. Jiillä oli viime viikoloppuna perustuskriisi, kun se raukka alkoi kyseenalaistaa perustustapamme kannattavuuden ja kestävyyden. Onneksi tästä päästiin maanantaina soittamalla vastaavalle työnjohtajalle, joka onnistui vakuuttamaan Jiin eikä perustuksia tarvinnut alkaa suunnittelemaan tässä vaiheessa uusiksi. Mutta nyt tosiaan olenkin itse huomattavasti vakavamman kriisin kourissa, sillä onhan sisustus tietysti tärkeämpi kuin ne perustukset (tätä ei toivottavasti kukaan ottanut tosissaan). Haluaisin niin kovasti saada kaikki tärkeimmät materiaalit, eli vinyylikorkin ja laatat, päätettyä hyvissä ajoin ennen kuin niitä pitää alkaa tilaamaan. Tällä menolla olemme kuitenkin mallipalat käsissämme vielä muuton hetkelläkin. Luulimme siis päättäneemme Wicandersin vinyylikorkeista sen oikean tavatessamme Valantin toista kertaa, mutta samana päivänä jo pyörsimme päätöksemme nähtyämme mallipalan luonnonvalossa ja harmaan laatan vieressä. Sitten löysimme toisen hyvän vaihtoehdon ja ajattelimme taas, että tässä se nyt on. No, otimme tämän mallipalan mukaan Kvikin myymälään, kun menimme tekemään keittiötilausta. Luonnonvalossa ja kylmän led-valon alla tämä pala ja saarekkeen taso näyttivät ihan hyvältä yhdistelmältä, mutta hiukankin kellertävässä valossa lattiapala alkoi kellertää todella pahasti. Ja taas alkoi epäilyttää. Tuota materiaalia tulee kuitenkin niin suuri pinta-ala, että sen on osuttava nappiin.

Tällaisia kuvia ihastelen aina Pinterestiä selatessani, mutta jotenkin pelkään noin vaalean lattian näyttävän kylmältä meidän kodissamme...





Olisi jo ne seinät pystyssä, että voisimme mennä tutkimaan näitä paloja oikeassa ympäristössään.

P.S. Autotallista tuli jo Kannustalolta toimituksen vahvituslappu, joka pitää palauttaa ensi viikolla. Ei mene siis enää montaa viikkoa, että myös talosta saadaan tuollainen ja sitten voidaan ehkä alkaa laskea, jos ei päiviä niin ainakin viikkoja talon saapumiseen!

torstai 27. elokuuta 2015

Treffejä keittiötoimittajien kanssa

Kirjoittelinkin jo aikaisemmin siitä ihanasta keittiöstä, joka lopulta tilattiin, mutta ajattelin jakaa vielä kokemuksiamme myös muista keittiötoimittajista. Lista ei ole pitkä, koska meillä oli alunperinkin todella selkeä kuva etsimästämme keittiöstä emmekä siis kokeneet tarpeelliseksi laskettaa tarjouksia "ihan kivoista" malleista.

Kun Latomme pohjakuvasta laitettiin kolmas versio työn alle, totesi Kannustalon edustaja Ari Heponiemi, että nyt kannattaisi alkaa miettiä keittiötä ja muita kiintokalusteita ihan tosissaan ja käydä piirrättämässä muutamat kuvatkin. Kun talo on olemassa vasta paperilla, on muutoksia vielä helppo tehdä. Seinien siirtely onnistuu helposti eikä jää sitten myöhemmin harmittamaan, kun joku kalusteratkaisu ei mahdukaan sille suunniteltuun paikkaan. Ja tässä vaiheessa muutokset olivat tietysti vielä ilmaisia. Otimme siis neuvosta vaarin ja varasimme suunnitteluaikoja keittiötoimittajille.

Ensimmäisenä kävimme Pirkkalan Kvik-myymälässä. Tapaamisesta jäi hyvä fiilis. Keittiösuunnittelija kertoi meille ihan rehellisesti erilaisista ratkaisuista ja niiden toimivuudesta eikä yrittänyt vain myydä kaikista kalleinta vaihtoehtoa. Meille tuli sellainen olo, että hän ihan tosissaan halusi löytää meille parhaan kokonaisuuden. Hyvännäköiset kuvat keittiöstä ja kodinhoitohuoneesta saatiinkin ja mukavaa Kvikin palvelussa on juurikin se, että kuvat sai kotiin mukaan.

Kvik Mano

Toisena oli vuorossa Keittiömaailma. Täällä myyjältä tuli todella hyviä pointteja liittyen keittiön toiminnallisuuteen. Huomasimme, että tässä hommassa on selvästi paljon sellaisia juttuja mitä ei itse osaa miettiä. Meillä oli ainakin omasta mielestämme ihan hyvä näkemys keittiön suunnittelusta ja eri toimintojen sijoittelusta, mutta aina sitä vaan oppii jotain uutta kun juttelee ammattilaisten kanssa. Saimme sovittua seuraavan palaverin vasta parin viikon päähän ensimmäisestä, koska meillä oli (taas) reissuja tiedossa. Toisessa tapaamisessa kävimme läpi suunnittelijan meidän toiveidemme mukaan tekemiä suunnitelmia. Valitettavasti näistä treffeistä ei jäänyt meille kummallekaan kovin hyvä fiilis. Myyjällä oli ehkä huono päivä tai muuta vastaavaa, mutta tunnelma oli ainakin kireähkö koko tapaamisen ajan. Emme myöskään pitäneet hiukan tyrkyttävästä ja kilpailijoita mollaavasta myyntityylistä. Jos omasta valikoimasta ei löydy jotakin tuotetta, ei se tarkoita että kyseinen tuote olisi täysin turha tai huono. Hyviä toiminnallisuuteen liittyviä huomioita saimme jälleen kuulla, mistä plussaa, mutta Keittiömaailman mallistojen tarjoamat visuaaliset vaihtoehdot eivät meidän kriteereitä täyttäneet. Haluamme mahdollisimman yksinkertaisen ja eleettömän näköisen keittiön, eikä tämä vaan tuntunut onnistuvan Keittiömaailman tuotteilla. Hinnallisesti Kvikin ja Keittiömaailman ratkaisut olivat aika tasoissa.

Keittiömaailman A La Carte Festa

Kävimme myös Ikeassa omatoimimatkalla, koska sinisen talon mallistostakin löytyy vetimetön mattavalkoinen vaihtoehto. Hoidimme piirtämishommat suunnittelukoneella itse, vaikka Ikeastakin toki saisi varattua suunnitteluajan. Tässä vaiheessa olimme jo aika pahasti koukussa Kvikin Manoon ja halusimmekin lähinnä laskea millaisen hintalapun unelmiemme keittiö Ikean tuotteilla saisi. Hintaeroa toki tuli eikä suihkaan Kvikin hyväksi, mutta valitettavasti Ikean vetimettömässä oli samat puutteet kuin muidenkin toimittajien. Ulkonäöllisesti olisimme saaneet täältä kyllä lähes identtisen keittiön Kvikin kanssa.

Ikea Voxtorp

Näiden kolmen lisäksi Jii kävi piipahtamassa myös Topi-keittiöillä ja selasimme ahkerasti mm. Puustellin kuvastoa sekä sivuja. Lähes jokaiselta keittiötoimittajalta toki löytyy nykyään vetimetön mattavalkoinen ovimalli, mutta kuten jo aikaisemmassa keittiöpostauksessa kirjoitin, Kvikin Mano tuntui parhaalta käteen. Vetimettömien ovien ja laatikoiden uralla on todellakin suuri merkitys käytettävyyden kannalta, varsinkin kun myös jääkaapin ja pakastimen haluaa täysin vetimettömien ovien taakse. Kannattaa siis käydä kokeilemassa erilaisia vaihtoehtoja ja miettiä miten kaikki toimii käytännössä. Nyt toivotaan vaan, että meidän valinta osui oikeaan ja unelmakeittiömme on unelma myös arjessa.

Kuvat toimittajien sivuilta paitsi Ikean kuva Pinterest.

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Lämmitysjärjestelmä + muuta LVI-laitteet osa 2

Eli meidän valinta lämmitysjärjestelmään on maalämpö, jossa on viilennysominaisuus. Meille tulee lämmitettävää lattiapintaa 239m2 (162m2 + 77m2). Josta tulikin nyt mieleen, että pitäisi varmaan ne eristeet tilata.
Lämpökaivoa pitäisi kairata 220m.
Kokonaisurakka tulee Kotiloimu Oy:ltä, josta tähän asti ollaan kyllä saatu hyvää palvelua ja Markus Lindström on auttanut ja neuvonut hyvin. Maalämpökaivon tekee Rototec, KVV-urakan Pirkanmaan Putkipalvelu Oy ja IV-asennukset taloon Karkorakenne.
Ensikertalaiselle (minä) oli tosi hyvä, että Lindström ehdotti heti kartoituspalaveria alkuun, jossa käytäisiin läpi myös tämän hetkinen teknologia ja vähän millaisia laitteita on markkinoilla. Kaikki demolaitteet löytyi Kotiloimun konttorilta ja olivat käynnissä niin pystyi livenä toteamaan esim. IV-koneen äänitason. Tämä bisnesalue on sellainen, mitä ei tule seurattua "huvikseen" ja on kyllä auttamatta pihalla nykytekniikasta jos ei joku ammattilainen kerro asiasta. Kukaan muu firma ei moista ehdottanut, selkeä kilpailuvaltti siis. Suosittelen.


Maalämpöpumppu Stiebel Eltron WPC 10 cool. 
Nimellisteho on 10,31kW ja COP 5,02. Jos tuolla pääsee vaikka COP 4,5 lukemaan niin varmaan ollaan tyytyväisiä. Mielenkiinnolla odotan miten tehokas tuo oikeasti on. Pitäisi olla viimeisen päälle, energialuokitus A+++, täyttää jonkun vuonna 2019 voimaan tulevan normituksen jne. Yksi iso asia, mikä omaan järkeen osui hyvin tuossa pumpussa on tekniikka miten siinä lämmitetään käyttövesi. Varaajassa pidetään lattialämmitysvettä ja käyttövesi lämmitetään kierukalla tarpeen mukaan. Vesivaraaja on alimmaisena, kun yleensä se näissä pumpuissa on koneiston päällä. 
Joissain pumpuissa varaajassa pidetään käyttövettä (esim. 50C) ja sitten shuntataan siihen kylmää vettä sekaan jos lattialämmityksen veden lämpö on vaikka 35C. Omasta mielestä tuossa on silloin lämmitetty turhaan vettä liian korkeaan lämpötilaan ja se energia menee ikäänkuin hukkaan. Äänitasolla meille tämän laitteen osalta ei oikeastaan ole merkitystä, kun itse kone tulee autotallin puolelle. Mutta ilmeisen hiljainen se on. Stiebelin pumpuista on käyttökokemuksia, että kompressori käy aika useasti lyhyempiä pätkiä jos vertaa kilpailijoihin. Saa nähdä miten meillä, täytyy kirjoitella käyttökokemuksia kun ollaan hetki asuttu.


IV/LTO-kone Systemair Save VTR 300
Pääsin "koekuuntelemaan" tätäkin Kotiloimulla vieraillessa. Kone oli mielestäni erittäin hiljainen, pyörivällä kennolla varustettu ja pussisuodattimilla. Eli oman käsityksen mukaan ihan nykystandardit täyttävä laite. Hiljaisuus on ehkä tärkein kriteeri, tuleehan kone meillä khh:n puolelle ja lähelle oh+k ovea. Yllättävän isokokoinen se on. Meillä ei mietitty etukäteen mihin laite sijoitetaan, mikä oli ehkä virhe. Kannattaa siis jo siinä vaiheessa vähän katsoa näiden laitteiden kokoa, kun talotehtaan/arkkitehdin kanssa piirtää pohjia puhtaaksi.


Lattialämmitysjärjestelmä Topway
Tämänkin näin livenä kun pidettiin Lindströmin kanssa palaveria. Jakotukkeja ei ole tarvinnut tähän mennessä ennen käpelöidä ja en sitten tiedä onko ne hyvät vai ei. Ehkä vuoden päästä on viisaampi. Ainakin ensivaikutelma oli jämäkkä ja selkeät asteikot niissä on. Samoin niissä on integroitu lämpömittari. Joka huoneeseen tulee vielä erilliset LCD-näytölliset termostaatit, jotka voi ohjelmoida vaikka päiväkohtaisesti (aamu, poissa, kotona, yö). Lämmitysputkitus suunnitellaan ikkunoiden ja ovien mukaan kun tiedetään niiden U-arvot. Tämä oli ainakin itselle uutta, että putket ovatkin eri jaolla lattiassa, riippuen siitä missä kohtaa taloa ollaan.


Maaviilennys kattokonvektori Emmeti Silence
Konvektoreiden kohdalla päädyttiin ottamaan yksi kattomallinen konvektori ja tehdään varaus toiselle seinämalliselle keittiön seinään, jos tuntuu ettei jäähdytysvoima riitä. Tuo tulee meille eteiseen.

Keskuspölynimuri BEAM Alliance
Tämä otettiin samasta paikasta, kun meni kaikista helpoiten niin. Tulee putket samalla laitettua saman urakoitsijan toimesta valmiiksi. Näytti näitä olevan Bauhausissakin, hinnoissa ei suuria eroja.

LVI-kokonaisuus on meidän projektin kustannuksista kolmanneksi isoin investointi ja käytin tähän paljon aikaa valintaan ja tutkimiseen. Olisimme varmasti saaneet yksittäisiä osioita tästä halvemmalla jostain muualta, mutta uskon(toivon) että kokonaisurakka tässä kohtaa auttaa meitä ajallisesti sekä sujuvuuden kannalta. Varsinkin kun katsoo omaa kalenteria ja mitä kaikkea pitäisi ihan omissakin töissä tehdä vielä syksyn aikana. Kova oli myyntipuhe Kotiloimulla sujuvuuden puolesta. Nyt katsotaan sitten lunastetaanko ne lupaukset.

tiistai 25. elokuuta 2015

Ah, ihana Sinnerlig

Yritetään pitää tämä blogi vielä toistaiseksi enemmän raksapainotteisena, kun sisustamisen aika koittaa vasta kuukausien päästä, mutta pakko hehkuttaa ensimmäistä ihan puhtaasti sisustusostostani. Ikean Sinnerlig-sarjan lasipurkit! Ikea tuo jatkossa entistä enemmän tällaisia Sinnerligin kaltaisia limited collectioneita myyntiin ja näiden tuotteita tosiaan tulee nimensä mukaisesti myyntiin rajoitettu erä. Enempää en ala tästä mallistosta ja sen suunnittelijasta Ilse Crawfordista jaarittelemaan, koska samat jutut löytyy jo monesta muustakin blogista.


Loppukesän/alkusyksyn valikoimaan kuuluu Sinnerligin lisäksi Hemsmak ja jouduin hiukan miettimään (lue: olin hirveän lasipurkkidilemman kourissa) ostanko Hemsmakin purkin lasikannella (kurkkaa kuva täältä) vai Sinnerligin korkkikannella. Jälkimmäinen vei voiton ja lopulta kiikutin kassalle sekä jättimäisen 11,5 litraisen että pienemmän 3,5 litraisen purkin. Vielä himottaisi saman sarjan lamput, mutta ehkä tämä korkkimania pitää nyt lopettaa tähän.


Jii sanoi, että purkit pysyy laatikoissaan niin kauan, että talo on valmis...

P.S. Tämä ei ollut mainospostaus vaan ihan rehellinen ihastuspostaus.

maanantai 24. elokuuta 2015

The keittiö

Viime viikolla projektimme edistyi sekä tontilla että erilaisten suunnitelmien tasolla. Perjantaina päätimme tehokkaan viikon tilaamalla keittiön.

Meille oli alusta asti aika selvää minkälaisen keittiön haluaisimme ja ennen yhdenkään keittiötoimittajan tapaamista hahmottelin perinteiselle ruutupaperille kaappien ja laatikostojen sijoittelua ja kokoja. Keittiömme koostuu pitkästä seinästä ja saarekkeesta. Halusimme sijoittaa lähes kaikki toiminnot seinälle ja saarekkeeseen päätyikin vain liesi. Keittiö on todellakin kotimme sydän ja nimenomaan saarekkeesta tulee todennäköisesti seurustelupaikka, joten siitä piti tehdä tarpeeksi suuri (n. 3,2 x 1,2 m). Saarekkeen toiseen päätyyn tulee ns. arkiruokailupaikka, baaritaso, jossa mahtuu helposti neljä henkeä syömään ja esimerkiksi aamulla lehden levittäminen ei vie koko tasoa. 


Koska keittiö tulee olemaan niin keskeisellä paikalla ja melko massiivinen kokonaisuus, oli siitä saatava ulkonäöllisesti mahdollisimman kalustemainen ja selkeälinjainen. Visuaalisten ominaisuuksien listallamme oli täydellinen vetimettömyys nimenomaan urilla, ei ponnahdussalvoilla tms., mattavalkoinen väritys, mahdollisimman suorat linjat sekä massiivipuutaso saarekkeeseen. Kävimme tutkailemassa useammankin keittiötoimittajan valikoimia ja kahdessa piirrätimme kuvat ja pyysimme tarjouksen. Lopulta vain yksi onnistui täyttämään kaikki toiveemme: Kvik. Testattuamme ties kuinka monta vetimetöntä ovea ja laatikkoa, totesimme Kvikin Manon olevan kaikista paras, koska siinä urat löytyvät sekä ylä että alareunasta ja tämä lisää käyttömukavuutta huomattavasti. Manolla saatiin myös suoraviivaisin ilme. Lopulta saamamme erinomainen palvelu siivitti päätöksen tekemistä ja voimme todellakin suositella Pirkkalan Kvik-myymälää ja erityisesti meidän keittiösuunnittelijaamme Jukka-Pekka Tuomolaa. Jukkis antoi hyviä vinkkejä ja fiksaili kaappi- ja laatikkorakenteita vastaamaan meidän toiveitamme. Kirjoitan vielä oman postauksen muista keittiötoimittajista ja valintaprosessista, keskitytään tässä nyt nimenomaan tähän tilattavaksi asti päätyneeseen keittiöön.

Jo ensimmäisessä versiossa oli kaikki aika hyvin kohdallaan. Seinän korkeisiin kaappeihin saatiin piilotettua jääkaappi ja pakastin sekä astianpesukone. Valkoinen taso on ohutta täyslaminaattia ja saarekkeeseen valittiin peräti 60mm paksu valkoöljytty tammitaso. Toisella kerralla olimme ehtineet vierailla videoblogi-Ladossa ja päätimme kopioida heiltä kippikaappi-avohylly -kokonaisuuden altaan yläpuolelle. Samalla kerralla saarekkeen taso vaihdettiin valkoöljyttyyn bambuun. Bambu on materiaalina kovempi ja kestävämpi kuin esim. tammi + se on ekologisempi vaihtoehto nopean kasvuvauhtinsa takia. Ja se reunaleikkaus. Rakkautta ensi silmäyksellä. Siitä tulikin sitten aika paha pakkomielle eikä kalliimpi hintakaan saanut meitä siitä enää luopumaan. Lopullisessa versiossa jätimme avohyllyt pois kaupasta, koska haluamme niiden olevan samaa materiaalia saarekkeen tason kanssa. Nämä joudumme siis joko tekemään tai teettämään. Sopivaa levyä löydettiin jo Bauhausista. Allas vaihdettiin valkoisesta komposiittialtaasta mustaan, koska aloimme pelätä valkoisen värjäytymistä. Vielä on aikaa muuttaa tuon väriä ja materiaalia, jos tullaan toisiin aatoksiin. 

Ensimmäinen versio (muistiinpanoilla tuhrittu).

Toinen versio.

Ja se lopullinen, minkä mukaan tilaus tehtiin.

Kuvat on napattu paperiversioista, mutta ehkä näistä saa idean selville. Odotan jo, että saisin nähdä tämän suunnitelman livenä!

Lämmitysjärjestelmä + muut LVI laitteet, osa 1

Ajattelin kirjoittaa vähän näistä, kun muodostavat ison osan rakennuksen aikaisista kokonaiskustannuksista ja vaikuttavat todella paljon talon elinkaaren energiatehokkuuteen ja käyttökustannuksiin. Tästä(kin) tuli niin pitkä, että jaan suosiolla kahteen palaan niin on helpompi lukea.

Ehkä alitajuisesti me oltiin jo päätetty talon lämmitysjärjestelmä ennen aloitusta. Erilaisia vaihtoehtoja tuli kyllä tutkittua.
Kannattaa ehdottomasti käydä laskemassa omia vaihtoehtoja, www.pistoke.fi/energialaskuri
Suosittelen myös miettimään maalaisjärjellä asioita. Netissä on paljon vääriä mielipiteitä ja mutua mikä ei perustu mihinkään.

Lämmitysvaihtoehdot. Ao. ajatukset edustaa meidän näkemystä asiaan ja voi sisältää mutua. Lattialämmitys oli selkeä valinta, koska se nyt vaan on niin mukava jalan alla + huoleton. Samoin taloon piti saada jäähdytys, en siedä nukkua jos on liian kuuma.

PILP (poistoilmalämpöpumppu)
  • ajatus hyvä, mutta tehot loppuu pakkasilla
  • samassa paketissa IV- ja jäähdytyskone, mikä on plussaa
  • investointi n. puolet pienempi kuin MLP investointi
  • käyttökustannukset n. puolet suuremmat kuin MLP/vuosi

ILP (ilmalämpöpumppu)
  • vähän sama kuin yllä
  • lämmön tasaisuus?
  • vie sähköä aina ja joutuu ostamaan IV-koneen

Sähkö
  • voisi yhdistää ILP kanssa, mutta sähköä menee aika lailla
  • käyttökustannukset pitkällä aikavälillä, en lähtisi veikkaamaan että sähkön hinta "ehkä" puolittuu
  • lämpimän veden valmistus 100% sähköllä on aika kallista
  • Sähkön hinta on noussut kesksimäärin 7,86% vuodessa vuosina 2000-2009
  • EU-maista Suomessa on ostovoimaan suhteutettuna toiseksi edullisin sähkö (37% keskiarvoa alhaisempi). Kuka uskoo että tuo tilanne jatkuu loputtomasti?

Kaukolämpö
  • on asuttu nyt n. 6v kaukolämpötaloyhtiössä ja kertaakaan kaukolämmön hinta ei ole laskenut
  • plussaa tietysti olisi että järjestelmän voisi ehkä vaihtaa tulevaisuudessa johonkin jos laittaa vesikiertoisen lattialämmityksen
  • alkuinvestointi n. puolet MLP kustannuksista
  • käyttökustannuksiltaan vuodessa suunnilleen 2,5-3 kertainen vs MLP

Aurinkokeräimet+sähkö

  • tämä kyllä jäi heti pois vaihtoehdoista kun selvisi, että keräimissä ei riitä tehot vielä eli menisi sähkölämmitämiseksi

Vesitakka+sähkö
  • mielenkiintoinen ajatus ja myös aika vihreä vaihtoehto
  • kollegalla moinen järjestelmä ja jäi meiltä pois sen takia, että vaatii kylmällä päivittäistä takan lämmittämistä
  • varmaan aika edullinen vaihtoehto jos kotona on joku joka päivä ja aikaa lämmittää takkaa/uunia
  • myös ne polttopuut on aina jostain etsittävä, sinällään polttopuiden teko on ihan kivaa hommaa mutta voi olla että alkaa maistua puulta 10v jälkeen

Öljy
  • alkuinvestointina n. puolet MLP investoinnista
  • kaikista eniten arka talouden heilahteluille
  • kaikista "epävihrein" vaihtoehto, kauanko öljyä riittää talojen lämmitykseen?
  • toki mahdollista vaihtaa myöhemmin MLP, mutta mitäs järjeä on ensin ostaa öljykattila ja sitten ostaa MLP laitteet kun huomaa ettei se ihan toiminutkaan?

MLP + viilennys
  • "vihrein" vaihtoehto, matalimmat käyttökustannukset, pienimmät CO2-päästöt, viilennys samalla koneella, lämpö omalta tontilta eli kaikki omassa hallinnassa, käyttövesi lämmitetään maalämmöllä
  • miinuksena on, että joutuu ostamaan IV/LTO-koneen
  • kallein aloitusinvestointi, yleensä n. 20ke +-3ke.
  • tämän hetken takaisinmaksuaika yllätti, kun vertasi kilpaileviin järjestelmiin

Tässä laskenta-aika on 10v, öljy 106 c/l, sähkö 12,5 c/kWh, kaukolämpö 7,717 c/kWh. Laskenta tehty www.pistoke.fi/energialaskuri

Nämäkin arvot on alkuoletuksilla ja laskenta-aika on 10v. Laskenta tehty www.pistoke.fi/energialaskuri




sunnuntai 23. elokuuta 2015

Fiiliskuvia: kodinhoitohuone

Kodinhoitohuonetta olenkin jo ehtinyt hiukan käsitellä Koiranelämää, osa 1 -postauksessa, mutta silloin keskityin lähinnä koiriin ja niiden tarpeisiin tuon tilan osalta. Nyt voisin avata hiukan khh:n visuaalista ilmettä. Tai no, ainakin tämän hetkisiä ajatuksia sen materiaaleista ja sisustuksesta, nämä ajatukset kun ovat jo ehtineet matkan varrella muuttua. Alkuun ajattelimme, että khh:n kaapit eivät voi olla valkoiset kaiken sen kuran takia mitä koirat sisään kantavat ja myös ravistavat toisinaan pitkin seiniä. Jossakin vaiheessa kuitenkin totesimme, että pitäisi ne kurat pyyhkiä minkä tahansa värisistä ovista, joten mattavalkoinen it is. Tämän tilan budjetti on aika minimissä, koska haluamme mieluummin panostaa keittiöön. Kiintokalusteet ovat siis mahdollisimman basic-mallia eikä niissä aiota kikkailla sen kummemmin. Tasoksi yritämme löytää vaaleaa puuta matkivaa laminaattia edullisesti. Oviin tulee jonkinlaiset vetimet, todennäköisesti valkoiset. Lattiaan laitetaan saman väristä laattaa kuin keittiön puolellekin eli betonin harmaata.




Koska tämä tila toimii myös ns. pukuhuoneena saunalle, pitäisi siitä saada toimivan lisäksi viihtyisä. Tästä syystä tarvitaan puun (tai puumaisen laminaatin) luomaa lämpöä. Videoblogi-Ladossa vieraillessamme innostuimme heidän toteuttamastaan sormipaneeliseinästä. Mielestäni mukavan lämmin ja hiukan erilainen ratkaisu. Erilaiset puupaneloinnit tuntuvat olevan tällä hetkellä jonkinlaisessa nosteessa ja esim. Siparilan valikoimista alkaa löytyä jo aika paljon erilaisia vaihtoehtoja. Yhden seinän voisi ehkä meidänkin kodissa paneloida ja se seinä saattaisi hyvinkin löytyä khh:sta.



Kuvat: seinäpaneelit Siparila, muut Pinterest.

lauantai 22. elokuuta 2015

Pohjat valmiiksi osa 2

Salaojat laitettiin suoraan suodatinkankaan päälle. Samoin kuin sadevesiviemärit. Koko alueelle rakennusten alle ja ajopihaan laitettiin suodatinkangas. Vinkki, jonka meidän vastaava sanoi noihin salaojan liitoskohtiin on, että jos käyttää ruuvivarmistusta noissa niin varmistuu siitä ettei ne ruuvit ole liian pitkiä. Voi vaikuttaa putkien rassaamista tulevaisuudessa jos sellaista joutuu tekemään.

Salaojakaivot paikallaan. Talli näkyy taustalla.

Maalämmön liuosputkille laitettiin suojaputket. Rototec:n ohjeissa oli, että putkien pitää olla sileäpintaisia ja suorassa. Esim. 110mm viemäriputki on sopivaa. Lisäksi laitettiin tuollaiset keltaiset kaapelikulmat, niin on sitten helppo maalämpömiesten työntää putket suoraan tekniseen tilaan. Nuo kulmat on tosi kätevät, suosittelen laittamaan. Tällä tavalla voi kaivon porauksen ajoittaa vähän paremmin ehkä, eikä tarvitse porata hirveällä kiirellä.

Maalämmön liuosputkien suojaputket on alimmaisena, sitten salaojaputket. Kuvan yläreunassa näkyy lämpökanaali- ja vesiputket taloon.

Laitettiin tuonne noiden suojaputkien toiseen päähän vielä lauta pystyyn, niin muistaa sitten näyttää oikean kohdan kun poramiehet tulee tontille. Muistin vielä teipata putkien päät kiinni, niin eivät ole edes täynnä multaa sitten kun täytyy alkaa putkea työntämään.

Tuosta näkyy ajatus teknisestä tilasta katsottuna. Punainen tolppa edustaa sokkelin kulmaa ja nuo keltaiset kulmat on nyt upotettu sopivasti seinän viereen. Lauta näkyy tuolla n. 10m päässä mihin suojaputket menee.


Autotallin "sisällä" on jos jonkun näköistä letkuhässäkkää ja sähkökaapeleita ei ole edes vedetty vielä. Tekninen tila hahmottuu tuohon oikeaan kulmaan, missä lämpökanaaliputket nousee maasta. Tallin korkoa laskettiin 20cm alkuperäisestä. Eli nyt tallin ja talon sokkelikorkeusero on 40cm. Tallin ja teknisen tilan lattia lasketaan tuosta sitten vielä 20cm. Talon lattia tulee 110cm tien keskiviivasta korkeammalle ja tallin siis sen 50cm.

Kuva on ajotieltä talliin päin. Suunnilleen tästä suunnasta talliin ajetaan. Periaatteessa kaikki valmista perustuksia varten.


Aloin eilen illalla jostain kumman syystä tiirailla vielä LVI-kuvia. Silmään osui takan tuuletuspaalu ja  aloin miettiä että sehän pitää laittaa myös tuonne perustusten alle. Nopea tarkastus Brunnilan Juhalta, joka meille LVI-suunnittelun teki ja niinhän se menee. Takan tuuletuspaalun voi laittaa ylemmäskin, kunhan se menee lattiaeristeiden alla. Täytyy tähän joku ratkaisu keksiä tässä viikonlopun aikana.

Tuuletuspaalun tarkoitushan kaiketi on parantaa syttymistä ja takan palamisen puhtautta.

perjantai 21. elokuuta 2015

Pohjat valmiiksi osa 1

Otetaanpa sitten teknisempi päivitys. Pee bongasi tuolta yhdestä toisesta blogista kyselyn, missä kysyttiin mitä näistä raksablogeista halutaan lukea, todella hyvä kysely! Selasin sen itsekin nopeasti läpi. Ehkä se on aivojen rakenteessa, että miehet nyt vaan haluaa tietää enemmän teknisistä ratkaisuista ja tehdä sitten pintavalinnat suoraviivaisemmin. Sanoisin, että meillä tämä näkyy myös, mutta ehkä ei ihan äärimmäisenä (mm. Pee ajoi täryllä täyttä häkää ja käytti tällä viikolla enemmän aikaa tontilla kun minä maatöiden parissa). Itseä kiinnostaa paljon hyvä design, ehkä enemmän utilitaristiselta kannalta. Esim. jos tilataan lamppu, ei riitä että se on hienon muotoinen vaan sen pitää myös valaista hyvin. Moottoripyörä voi olla kaunis ja samalla nopea. You get the point.

Mennäänpä asiaan niin ei mene ihan lässytykseksi. Tällä viikolla ollaan saatu aika paljon aikaan tontilla (milloinhan sitä alkaa kutsua raksaksi?).

Liittymä valmis ja kyllä on komia! Laitettiin 12m rumpuputkea ja sorkkua päälle niin on ainakin riittävän leveä.

Kaivurihommathan meille tekee Maanrakennus L & A Järvinen. Tähän asti ollaan oltu kyllä tosi tyytyväisiä. Kommunikaatio pelaa ja hommat etenee. A-P oli laskenut että tontille on ajettu tähän mennessä reilu 500 000kg mursketta. Äkkiseltään kuulostaa isolta määrältä (!). Pitäisi kuulemma riittää :) Ja kun aletaan täyttää niin ajetaan lisää.

Katsottiin telkkarista ohjelmaa "Unelmakoti hartiapankilla", jossa vanhempi pariskunta rakennutti itselleen uuden talon (nii-in, miten se on hartiapankkirankentamista, tiedä sitten). Perustukset tehtiin suoraan mutaan ja perustusten kohdalla olleeseen lähteeseen vaan kaadettiin betonia päälle n. 2x2m alueelle! Ja eikun talo siihen päälle. Siihen kun vertaa näitä meidän perustusvaatimuksia täällä pohjolassa niin tuntuu että nämä kestää yhden keskiraskaan pataljoonan sotaharjoituksen eikä näy missään.

Sorat ajettu paikalleen ja ekat tärinät otettu jyrällä. Ei viitsitty ajaa kun klo 21 asti ettei naapurisopu kärsi.

Sadevesi- ja sadevesiputket odottaa perusvesikaivoa ja kivipesää. Ohut putki tuolla on kylmävesiputki ja viemäriputki on tuolla jossain maan uumenissa. Odotellaan tässä sitten sitä kunnan vesilaitosta, jos ne joskus tulisi tekemään meille vesi- ja viemäriliittymän.

Kävin heti maanantaina tilaamassa meille lämpökanaaliputket teknisestä tilasta taloon. Nehän onkin sitten piirun verran kalliimpaa kamaa. Otin 3kpl 2-johdon kanaaliputkia (maalämpö, maaviileä, lämmin vesi) ja hinta meni heittämällä yli tonnin! On se muovi kallista. Samaan ojaan sitten kylmävesiputki ja maata päälle. Kannattaa miettiä kun tilaa noita kanaaliputkia että pitääkö niitä taivuttaa asennettaessa. Tuota putkeahan saa myös 4 putkisena. Jo pelkästään tuo 2 putkinen isoin kanaaliputki oli aika haastava saada tuonne ojaan makaamaan, en oikein halua edes miettiä millainen se 4 putkinen olisi ollut. Hinnallisesti meille tuli itseasiassa halvemmaksi ottaa 3kpl noita 2 putken kanaaleja vs. 1kpl 4 putken ja 1kpl 2 putken kanaali.

Tuossa näkyy miten kanaalit + vesijohto menee tallin ja talon välillä. 

Tässä alkaa olla jo sorapatja ajettu tiiviiksi ja näkee mistä se lämpö sitten tulee taloon. Tallin salaojakaivon vieressä näkyy pari keltaista kaapelisuojakulmaa, joita pitkin sitten ujutetaan maalämpökaivon liuosputket pumpulle.

Jatkan vielä vähän tästä aiheesta toisessa postauksessa, eli osassa 2.

torstai 20. elokuuta 2015

Kesätreenit raksalla

Vuorotyöläisellä vapaapäivät osuvat aika useinkin keskelle viikkoa. Yleensä tämä seikka hiukan harmittaa, kun pitää olla viikonloput töissä, mutta tällä kertaa vapaat keskellä viikkoa olivatkin ihan mukava juttu. Olen päässyt vihdoinkin mukaan raksahommiin ihan kunnolla ja sekös tuntuu hyvältä. Toissailtana piti aloittaa täryhommat (murskepatjan tiivistys olisi varmaan oikeaoppisemmin sanottu) ja jäsenet Äl ja Koo ottivat ensiaskeleensa raksakoirina. Jii otti ensimmäisen täryvuoron, kun minä lähdin hurttien kanssa tutkimusmatkalle tulevaisuuden lenkkipoluille. Ja mihin kiinnitinkään huomiota kulkiessani talojen ohi? Autotalleihin! Ennenkuulumatonta. Mutta niin ajatusmaailma vaan muuttuu. Lähinnä siis autotallien kokoja vertailin, koska edelleen pelottaa, että meidän tallista tulee jättiläismöhkö. Ehkä siitä tuleekin ihan hyvä.

Äl ja Koo kahlitsivat itsensä kaivuriin kunnon aktivistien tavoin.
Lyhyen lenkin jälkeen palasimme tontille ja oli minun vuoroni opetella täryyttämään. Alkuun ajattelin itsekin, että ei tästä tule yhtään mitään, mutta aika nopeasti sain ideasta kiinni ja ajelinkin autotallin pohjat kahteen kertaan joka puolelta. Ihanaa nähdä kuinka maa tasoittuu ja painuu oikein silmissä. Palkitsevaa hommaa ehdottomasti. Kannattaa vaan muistaa kuulosuojaimet. Hiukan soi korvissa ensimmäisen illan jälkeen, seuraavana päivänä olikin jo tulpat mukana...


Eilinen vapaapäivä kuluikin sitten vähän ristiriitaisissa merkeissä. Aamupäivällä menin kampaajalle siistimään luonnontilassa olevaa hiuspehkoani, josta suoraan raksalle täryyttämään vähän lisää (n. kolmen tunnin tärymaraton) ja illalla vielä pitämään hääkuvauspalaveria juhlapaikallemme. Ei mikään ihan peruspäivä siis, mutta kaikenkaikkiaan jäi aivan loistava fiilis. Hartioita särkee aivan kuin olisi tullut tehtyä useampana päivänä peräkkäin kunnon salitreeni, mutta on ihanaa saada tehtyä jotakin konkreettista talon eteen. Muuttovalmisrakentamisessa olisi varmasti paljon etuja, mutta itse saan varmasti tästä ihan fyysisestä osallistumisesta paljon enemmän irti. Katsotaan ajattelenko samalla tavalla vielä keväällä. 


Ja entäs se hääkuvauspalaveri sitten? Meidän juhlatila on aivan mahtava! Ei oltaisi voitu parempaa löytää. Menee nyt aika paljon blogin aiheen ohi, mutta jos joku sattuisi etsimään hiukan erikoisempaa tilaa oikeastaan mille tahansa juhlalle, niin käykääpä katsomassa Tehdas 108:n sivuja. 

perjantai 14. elokuuta 2015

Feministi(t) ja sovinisti(t) raksahommissa

Rakennusalalla naiset ovat selkeästi vähemmistö. Ylipäätään todella monet rakentamiseen liittyvät alat ovat miespainotteisia, naisia löytyy sitten enemmän sisustuspainotteisista yrityksistä. Ei kai pitäisi puhua miesten ja naisten aloista, mutta niin se vaan edelleen tuntuu menevän, että tietyillä aloilla jompi kumpi sukupuoli on yliedustettuna. Tarkoitukseni ei ole kuitenkaan alkaa kritisoimaan miesvaltaisia aloja, vaan pohtia tätä rakennuttajan eli asiakkaan näkökulmasta.

Meillä ei näy arjessa mitenkään erityisesti "miesten ja naisten työt". Toki Jii touhuaa auton ja moottoripyörän kimpussa enemmän kuin minä (lue: en touhua niiden parissa koskaan), koska ne ovat hänelle harrastus. Itse taas ompelen ja leivon harrastuksena. Nämä ovat sellaisia "töitä", jotka voidaan nähdä sukupuolittain painottuneina. Meidän perheessä jako loppuu kuitenkin tähän. Keittiö on selkeästi enemmän Jiin valtakuntaa ja myös siisteydestä Jii on tarkempi. Minä haluan ja yleensä saankin kasata uudet huonekalut, jos sellaisia hommia sattuu olemaan enkä muutenkaan välttele fyysisiä tehtäviä. Siivoamisesta, pyykkäämisestä ja muista kotihommista kumpikin on aivan tasavertaisesti vastuussa. Myös tässä rakennusprojektissa olemme halunneet pitää kummatkin mukana jokaisessa osiossa vaikka pientä jakoa ollaankin tehty. Kaikki päätökset tehdään kuitenkin yhdessä. Järkevintä on, että toinen on selkeänä yhteyshenkilönä tiettyyn toimijaan, koska haluamme pitää hommat mahdollisimman simppelinä nippuna. No, jo nyt olemme saaneet huomata, että osa toimijoista on hiukan eri mieltä tästä meidän tekemästämme jaosta ja haluaisivat asioida mieluummin Jiin kuin minun kanssani. Toisaalta taas kaikki sisustukseen liittyvät kysymykset esitetään erittäin selkeästi minulle, aivan kuin Jiillä ei mitään mielipidettä olisikaan.

Ensimmäisen kerran näihin sukupuoliasetelmiin törmäsimme keittiötoimittajan luona. Keittiösuunnittelija oli nainen ja oletti aika selvästi, että minä naisena olen se, joka viettää enemmän aikaa keittiössä. No, meillähän se on aivan toisinpäin ja itseäni kiinnostaa keittiön osalta lähinnä visuaaliset elementit. Jossakin vaiheessa sitten mainitsin asiasta ja suunnittelija vaan hymähteli tyylillä "hyvä vitsi".

Toinen törmäys tapahtuikin sitten takka-asioiden parissa. Pyysin sähköpostitse tarjousta eräästä tietystä takkasydämestä ja kirjoitin viestiin selkeästi tarvittavat speksit + liitin talomme pohja- ja leikkauskuvat tarjouksen laskemista varten. Vastaus: "Lähetätkö isännän numeron. Olisi pari kysymystä". Aika paljon piti purra hammasta tässä vaiheessa. Kerroin tästä Jiille ja hän oli sitä mieltä, että unohdetaan samantien koko tyyppi. Itse halusin saada tarjouksen heiltä, joten kerroin omaavani samat tiedot kuin miehenikin ja seuraavana päivänä soitin kuullakseni ne kysymykset, joita minulle ei ilmeisesti olisi voinut esittää. Myyjä ei ollut saanut selvää leikkauskuvasta, että kuinka korkea harja taloomme on tulossa (hormin laskemista varten siis). Ja tähän minä en siis olisi voinut vastata.

Viimeisin tilanne oli kaihdinliikkeen kanssa. Meille on tulossa siis rullaverhot, olohuone-keittiöosalle sähköllä toimivat ja muihin huoneisiin ketjutoiminnolla. Minä olen aiheesta ottanut enemmän selvää ja tarkoituksena on muutenkin, että minä hoidan tämän osuuden. Eräässä liikkeessä vieraillessamme sain huomata olevani epäpätevä tällaisista aiheista keskustelemaan. Myyjä osoitti kaikki kysymykset Jiille ja nimenomaan sanoilla "Millaiset ikkunat SULLE on tulossa?", ei siis suinkaan TEILLE vaan ihan pelkästään Jiille. Itsehän yritin tunkea väliin ja kyselin kaikenlaista ja Jii pyysikin myyjää ojentamaan käyntikorttinsa vaan minulle, että minä voisin laittaa tarjouspyynnön tarkemmilla tiedoilla.

Voin vaan kuvitella kuinka monta tällaista tilannetta tulemme vielä kohtaamaan tämän projektin aikana. Emmekä varmasti ole ainoita. Onko se todella niin hankalaa ymmärtää, että miehet voivat olla kiinnostuneita sisustuksesta eivätkä naiset ole ihan tyhjäpäitä? Pistää vihaksi, mutta kaipa tämä on vaan nieltävä...

Pahoittelut avautumisesta. Jos joku muu on kohdannut samanlaista sukupuolisidonnaista kohtelua rakennusprojektin aikana, niin avautukaa ihmeessä muutkin.

torstai 13. elokuuta 2015

Valanti 2

Eilen kävimme toista kertaa moikkaamassa Kirsi Valantia. Jo matkalla Helsinkiin saimme erittäin iloisia uutisia, kuten Jii jo kirjoittelikin: MEILLÄ ON RAKENNUSLUPA!!! Aivan epätodellinen fiilis. Ja meillä koko prosessi oli ilmeisesti aika helppo, kun lukee ja kuulee muiden kuntien aiheuttamista tilanteista. No, nyt tätä projektia ei pysäytä enää mikään ja saimme kuin saimmekin pitää myös ihanan jyrkän Ladon katonkin (tämähän ei läheskään joka paikassa mene ilmeisesti läpi ja mekin saimme vähän noottia aiheesta). 

Eiköhän kuitenkin palata Valantiin ja sisustuksellisiin aiheisiin. Viime kerralla keskityimme pääasiassa laattoihin, koska ne olivat aiheuttaneet meille aikamoista päänvaivaa. Hyviä vinkkejä saatiin ja nyt meillä on aika tarkka kuva mitä etsimme ja muutama erittäin lupaava vaihtoehto on jo tiedossa. Tällä toisella tapaamisella halusimme paneutua seiniin ja saada vähän mielipiteitä keittiösuunnitelmistamme sekä vinyylikorkeista. Meillä oli mukanamme pari mallipalaa keittiön tasoista ja kauhea kasa vinyylikorkkipaloja. Vertailimme tasoja ja lattioita yhteen ja lisäsimme viereen vielä ikkunoidemme puitteen värin (RAL 7015). Ajattelimme, että tässä se nyt on. Meidän yhdistelmämme. Toisin taitaa kuitenkin käydä, koska valitettavasti erilaiset valot muuttavat materiaalien sävyjä aika paljon ja myöhemmin samana päivänä näimme ajatellun vinyylikorkin luonnonvalossa eikä se ollutkaan enää hyvä. Palaan tähän vielä myöhemmin tässä postauksessa. 

Se Valantilla hyvältä näyttänyt kombo...

Seinät meillä tulevat pääasiassa valkoisiksi ja oikean valkoisen sävyn löytäminen tulee varmasti olemaan haasteellista. Kirsin vinkistä kysyin eilen Mattiovelta heidän Line-ovisarjansa sävyä, koska tietysti seinien sävyn tulee sopia välioviin. Mattioven väliovet kuuluvat siis Kannustalopakettiimme. Vastaus ovista tuli älyttömän nopeasti (NCS S 0502-Y, puolihimmeä) ja nyt alkaakin the valkoisen etsintä. Aika hyvä mielikuva seinien sävyistä ja materiaaleista meillä oli jo ennestään, Kirsiltä saimme lähinnä vahvistuksen näiden ideoiden järkevyydestä. Kuitenkin päämakuuhuone oli jäänyt aivan täysin pimentoon näissä suunnitelmissa. Jostain syystä emme olleet kuluttaneet siihen lainkaan aikaa tai energiaa. Nyt saimme idean myös tähän huoneeseen, kun Kirsi esitteli meille aivan ihania Elitis-merkin tapetteja. Sanoimme kaipaavamme makuuhuoneeseen rauhallisuutta ja pehmeyttä ja sitten Kirsi haki pari tapettikirjaa, joissa oli hiukan tekstiilimäisiä kohopintaisia malleja. Jos koko sängynpäädyn takaisen seinän tapetoisi tällaisella, huoneen akustiikkakin muuttuisi varmasti pehmeämmäksi. Samalla voisimme tapetoida myös vaatehuoneeseen johtavan liukuoven, jolloin se ikään kuin muuttuisi piilo-oveksi. Tästähän me innostuimme! Hintaa tällaisilla ihanuuksilla on tietysti yli sata euroa metri ja vaikka nuo metrit ovatkin aina melko leveitä (esim. yksi vuota oli 140cm leveää), tulisi tuolle seinälle hintaa aika reippaasti. Mutta laitetaan harkintaan ja tutkitaan budjettia.


Lopuksi näytimme Kirsille vielä sähkösuunnitelmamme ja saimmekin muutaman kommentin vessojen valoista sekä ulkovalaistuksesta. Muuten materiaalipohdinnat ovat hyvällä mallilla ja luulen meidän löytävän näillä eväillä aika hyvän kombon kotiimme. 

No, sitten vielä tuo lattia-case... Tampereelle palattuamme kävimme vielä Värisilmän liikkeessä katsastamassa kuusikulmaisen Rewind-laatan ja kyllähän se osui ja upposi. Ellei mitään parempaa osu eteen pääsee tämä laatta koristamaan toisen WC:n takaseinää. Katselimme vähän muitakin laattoja samalla ja testailimme vinyylikorkkien mallipaloja niiden viereen. Yhtäkkiä Valantilla suunnittelemamme kokonaisuus ei enää näyttänytkään ollenkaan hyvältä vaan lähinnä kylmältä ja tunkkaiselta. Lisää mallipaloja vertailuun siis ja aletaan katsoa hiukan lämpimämpiä sävyjä. Tarinan opetus: vie materiaalit moneen eri tilaan ja valoon ja mieluummin yhdessä kuin erikseen. Valojen vaikutus konkreettisesti opittu siis.

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Rakennuslupa - check

Lähdettiin aamulla ajamaan kohti Helsinkiä tapaamaan Kirsi Valantia ja ajattelin että soitanpa rakennusvalvontaan ja kysäisen rakennusluvan perään. Viime viikolla valvonnasta sanottiin, että meidän lupa on "ehkä" maanantain käsittelyssä. Ja niinhän se onneksi olikin! Lupa on myönnetty 10.8. ja nyt on menossa kahden viikon valitusaika. Tuuletettiin autossa, että yhdellä uusintakierroksella se sitten meni läpi. Hiphei ja skumppa auki! Kaapissa oli tasan yksi kuoharipullo ja oli vaan niin pahanmakuista, ettei voinut kun tuon yhden lasin juoda.



Puhelun jälkeen mietittiin, että miksiköhän tuosta ei voinut meille ilmoittaa? Ei varmana iso homma olisi ollut laittaa meili, että "lupahakemuksenne on hyväksytty". Kunnan touhua..

Sinänsä lupa ei olisi voinut tulla parempaan hetkeen, tai sanotaan ettei se tullut hetkeäkään liian aikaisin. Meillä on jo kaivuri toista viikkoa tontilla ja huomenna alkaa viemärien ja vesijohtojen veto. Tosin vesilaitos on odottanut virkamiestyyliin rakennuslupaa, eikä siltä puolelta ole asiaa edistetty vielä lainkaan. Meidän vastaava mestari kävi aamulla katsastamassa kaivannon ja soitti pari puhelua ja johan alkoi kunnan miehissä tapahtua. Iltapäivään mennessä tontilla olikin jo käynyt vesilaitoksen verkostomestari ja rakennustarkastaja. Me joudutaan tekemään nyt niin, että tehdään viemärit yms. valmiiksi tontin puolelta ja kunta tulee sitten aikanaan kun ehtiivät tekemään tuon liitoksen meille ja naapureille. Kovasti peloteltiin että kallista on. Saa nähdä nyt sitten mitä siitä tulee, minun mielestä näille on hinnasto olemassa.

Taas kokemusta viisaampana:
  • ei kannata luottaa siihen, että vaikka jätät rakennuslupahakemuksen yhteydessä vesilaitoksen liittymistiedot, sille joku jotain tekisi
  • soita ja vaadi, että asiasi käsitellään ja vaadi kertomaan mitä dokumentteja puuttuu ja sinun pitää täyttää että asia etenee. Sitten soita pari kertaa uudestaan.
  • suhteet on tärkeitä pienemmillä paikkakunnilla (hyvä ja rakennusvalvonnan kanssa tuttu vastaava mestari auttaa tässä)
Tontillakin on touhuttu.
Kävin eilen töiden jälkeen tontilla ja katsottiin maaurakoitsijan ja naapurin kanssa lattiakorkoja. Lisäksi merkkasin uudestaan kaivantoon talon ja tallin paikan, kun ne aiemmat kepit meni maata murskatessa nurin. Ei nuo paikat vielä viralliset ole, mutta ne tarvitaan edes jollain tarkkuudella kun viemäri- ja vesijohdot vedetään paikalleen.


Ihmissilmä ei todellakaan ole hyvä havannoimaan maaston korkeuseroja. Katsottiin alustavaa talon ja tallin lattiakorkoa ja talon lattia tulisi sen mukaan kuvassa näkyvän sähkötaulun puoleen väliin. Tallin  korkoa varmaan vähän tiputetaan, nykyisellä korolla talliin tulisi tieltä n.70cm nousu, ei oikein kätevää. Joutuisi rakentamaan jyrkän rampin, kun liittymästä ei ole pitkää matkaa talliin + talvella tuo olisi varmaan aika ikävän liukas.

Kuva tontin takanurkasta
Pahoittelut huonoista kuvista, otin puhelimella kun en muistanut ottaa oikeaa kameraa mukaan.

maanantai 10. elokuuta 2015

Maapohjan murskaus

Niin ja koirakin karkasi tuossa illalla. Voi morjes taas. Jäsen Koo säikähti sitten ruohonleikkuria ja veti itsensä paniikissa pannasta läpi. Seuraavat puoli tuntia sitten metsästinkin koiraa tuolta pitkin naapureiden pihoja ja toivoin vaan ettei se juokse auton alle. Koo on todella nopea ja ketterä, ihmiskäden liikenopeus ei riitä saamaan siitä kiinni vaikka se olisi alle metrin päässä vieressä jos koira ei halua antaa ottaa kiinni. Johdattelin sitten Koon tuohon läheiseen puistoon ettei se jäisi auton alle ja sieltähän löytyi lapsiperheitä piknikiltä. Arvaatte varmaan kuka sitten meni sinne pomppimaan ja minä perässä Koota pyydystämään, Äl toisessa hihnassa. Sellainen episodi ettei noita enää kiitos. Onneksi oli mukavia ja avuliaita ihmisiä ja he auttoivat minua tuossa epätoivoisessa hommassa.

Koon perässä juostessa tuossa puistossa tuli kyllä eittämättä välähdys mieleen tulevan talon takapihasta ja siitä aitauksesta mikä sinne rakennetaan. Siis todellakin rakennetaan, tuota koiraa ei saa mitenkään kiinni jos se ei halua antaa kiinni.
Edellisestä aasinsillalla pääseekin päivän aiheeseen. Tontillakin vähän tapahtuu taas. Tänään ajeli murskausmies traktoreineen paikalle. Soitin vielä varmistuksen aamulla, että olethan tulossa ja siellähän mies oli vielä öljyjä vaihtamassa. Yritti, että jos huomenna. Sanoin että mitenkäs kun sovittiin viime viikolla että tänään ja meillä seisoo tuo kaivurikin tuossa odottelemassa. Traktorisetä oli kolmen maissa ilmestynyt tontille ja hyvää jälkeä tulee. Kävin duunin jälkeen vielä katsomassa miten menee ja silloin näytti tuolta.


Vinkkinä voin sanoa, että kannattaa tilata ja etsiä tällainen urakoitsija valmiiksi kun kaivurimiestä etsii. Jos siis yhtään epäilee että saattaa tarvita. On nimittäin aika kiven alla tiedot urakoitsijoista ja aikataulut sitäkin tiukemmat kesällä. Hakusanoina kannattaa käyttää "pellon raivaus", "raivion/pellon teko", "traktori murskaus" jne yhdistelmiä. Meillä kävi Kalevi Osara, Sastamalasta ja traktori oli iso Case ja perässä oli Meri Crusher:n murskain. Hintakin oli mielestäni ihan kohtuullinen, 150e/h+alv + siirrosta 65e/h yhteen suuntaan.



Tuo murskain siis silppuaa kaiken (kyllä, kivetkin) n. 25-30cm syvyydeltä ja tekee maasta todella kuohkean. Meillä ajatus on, että heti huomenna aamulla aletaan kuoria tuo pintamaa tuosta pois ja kasataan se jemmaan tuonne tontin takaosaan ensi kevään pihatöitä varten. Tuolla maalla muotoillaan pihat ja päälle varmaan otetaan pieni kerros ruokamultaa mihin sitten heinäsiemenet. Ilman tuota murskausta tuo pintamaa olisi mennyt vähän hukkaan, kun sitä ei olisi voinut käyttää oikein mihinkään suuren oksa/risu/kanto määrän takia. Sää suosii nyt ja tonttilla maa on kuivunut tosi hyvin.

Niin ja tänään piti kaiken tiedon mukaan olla rakennuslupakokous, mutta ei ole vielä ainakaan kuulunut mitään. Katsotaan meneekö taas 3 päivää ennen kun tieto tavoittaa meidät, että miten kävi. Ja sitten perustusten rakennekuvatkin tuli tänään, joten on tässä taas askel menty eteenpäin.

Paluu arkeen...

Niin se loma taas loppui niin kuin aikaisempinakin vuosina: liian nopeasti. Mielelläni olisin lomaillut vielä vaikka kuukauden lisää ja pohtinut vaan laattoja sekä valaisimia. Ensi vuonna kesäloma pitääkin venyttää elokuulle saakka, koska silloin juhlimme häitämme + järjestelemme uutta kotiamme. Syyskuun alusta koittaa taas paluu koulunpenkille ja sitä olenkin odottanut innolla jo pari viikkoa. Ihana tunne, kun tajuaa löytäneensä sellaisen alan, joka oikeasti kiinnostaa eikä malta odottaa pääsevänsä jo oman alan töihin. Toiset keksivät sen alan aikaisemmin ja toisten pitää mennä yrityksen ja erehdyksen kautta. Itsehän kuulun noihin jälkimmäisiin. Alkavasta syksystä tulee varmasti aika raskas, eikä koulun, raksan ja häiden järjestelyjen yhdistäminen tule olemaan helppoa. Yritän kuitenkin asennoitua niin, että tämä on vain lyhyt pätkä elämää, niin kuin se todellisuudessa onkin. Aikataulu on suunniteltu niin, että uuteen kotiin muutto tapahtuisi ennen juhannusta 2016 enkä yhtään epäile tämän toteutumista. Loppujen lopuksi raksa-aika tuntuu varmasti todella lyhyeltä ja kohta ollaankin jo laittamassa pintoja kuntoon. Voin jo nyt kuvitella millainen pintamateriaalipaniikki itselleni iskee siinä vaiheessa, kun päätöksiä niiden suhteen on aivan pakko tehdä. Tämän välttääksemme yritämme päättää näitäkin jo nyt, ennen kuin yhtäkään seinää on pystyssä. Keskiviikkona pääsemme taas tapaamaan Kirsi Valantia ja tällä kertaa viemme mukanamme mallipalat keittiön massiivipuutasosta ja meitä miellyttävistä vinyylikorkeista. Keittiösuunnitelmat alkavat olla jo loppusuoralla ja keittiötoimittajamme paljastan heti kun saamme neuvottelut heidän kanssaan päätökseen.

Viime aikoina olen töiden ohella miettinyt erilaisia pintoja ja yrittänyt nähdä niitä kokonaisuutena. Tällaisia ajatuskollaaseja olen saanut aikaiseksi. Miltä näyttää?


Wicandersin lattiat: ylempi kollaasi Sand oak ja alempi Nordic ash.

maanantai 3. elokuuta 2015

Autotalli tilattu ja muuta pikku puuhaa

Toinen iso osa tätä rakennusprojektia on autotalli kuten aiemmin on tullutkin ilmi. Tallin toimittaja on nyt kilpailutuksen jälkeen valittu ja toimittaja on Kannustalo. Meille tulee Kannustalolta elementtiasennus aluskatteeseen asti, itse hommataan sitten katto päälle ja siitä eteenpäin muutenkin (lattiavalu, väliseinät yms).
Tämän hetkinen toimitusviikko on 45/2015. Sitä ennen tehdään perustukset ja näillä näkymin valetaan myös lattiat sekä taloon että talliin. Tämä suunnitelman muutos tehtiin kun tallin toimitus menee marraskuulle.

Huomionarvioisia seikkoja, mihin itse törmäsin ja tuli ihmeteltyä (taas kerran olen siis viisaampi):

- Jos talli tulee niin lähelle asuinkiinteistöä että sinne täytyy tehdä paloseinät niin ikkunoissa voi haksahtaa helposti useampi tonni jos ne ovat palo-osastoinnin sisällä. Meille ikkunoissa 10cm lisää leveyttä olisi maksanut 2700e! Ja nyt siis puhutaan pienistä 50x50cm ikkunoista. Rakennusmääräyksien mukaan kuitenkin 40x50cm ikkunat voi olla normaalit eikä erikoispaloikkunoita tarvita (<0,2m2 ikkunan pinta-ala). Onneksi oltiin molemmat, minä sekä meidän Kannustalo edustaja Heponiemen Ari hereillä ja älyttiin pyytää talotehtaalta viisautta tähän. Tässä olisi varmasti voinut joku muu rahastaa aika helposti, koska olisin varmasti uskonut että nuo palo-ikkunat pitää tuonne laittaa jos minulle olisi niin vaan uskoteltu.

- Autotallin nosto-ovet kannattaa kilpailuttaa, vaikka luulisi että rakentajilla niissä on hyvät alet mutta eipä ei. Ja hinnat ei mene samassa suhteessa kokojen isotessa. Täytyy näistäkin laittaa vähän koontia toiseen postaukseen kunhan tietää keltä ovi tulee.

- Sokkeliin nosto-oven kohdalle n. 20cm kolo niin saa sisätilaa korkeammaksi ja ajoramppi madaltuu (ei yleensä edes maksa mitään)

- Kannattaa miettiä haluaako nosto-oveen kulkuoven vai ei. Itse olen sitä mieltä, että ne on rimpuloita ja siinä ei osta muuta kuin ongelmia itselleen talvipakkasilla. Uutta kun tekee niin samahan se on kun tekee yhden lisäoven siihen nosto-oven viereen niin ei tarvitse sitten koko ajan aukoa isoa ovea.

Mitähän muuta sitä on tapahtunut.
- vesilaitoksen kanssa sovittu alkavalle viikolle treffit ja mennään porukalla ihmettelemään viemäriä
- laattoja ja lattioita käyty katselemassa, Pee fiilistelee niistä toisessa postauksessa
- sähkösuunnittelu aloitettu ja ekat draftit saatu, "pari" kommenttia tuli vain

Sähkösuunnitelman ensimmäinen drafti

- kesäloma tuli ja meni
- ensimmäinen ränni+kattoturva tarjous saatu (Vesivek, asuntomessujen saldoa)
- LVI, KVV ja IV-kilpailutukset vielä menossa

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Laattoja, laattoja, laattoja...

Ekaa kertaa laattakaupassa vierailtuamme päämme olivat aivan pyörryksissä. Vaihtoehtoja oli yksinkertaisesti aivan liikaa eikä Laattapisteen myyjästä ollut juurikaan apua. Onneksi tapasimme tämän jälkeen Kirsi Valannin, joka auttoi meitä pääsemään laattaähkyn ylitse ja löysimme jonkinlaisen linjan, jonka mukaan edetä. Laatta-ajatuksemme ovat varmasti monen muun kanssa samanlaisia ja niitä voi helposti kuvata yhdellä sanalla: harmaa. Tai voidaan ehkä sanoa, että nämä ajatukset ovat enemmän minun ja Jii on vähitellen taivuteltu samalle linjalle. Valanti auttoi aika paljon tässä ylipuhumisessa, koska myös sieltä tuli hyväksyviä nyökkäyksiä harmaan eri sävyille. Enkä siis missään nimessä halua täysin hiirenharmaata kotia vaan väriäkin saa ja pitää olla, mutta neutraali pohja antaa mielestäni paljon enemmän vapauksia sitten vaikkapa tekstiilien käytössä. Ja harmaatahan on vaikka minkälaista! Se kävi hyvin ilmi, kun kävin parissa laattakaupassa Tampereella, RTV:llä ja Pukkilassa. Harmaus ei tule rajoittumaan pelkästään laattoihin, mutta keskitytään nyt niihin tässä postauksessa.

RTV:lle varasin ihan laattasuunnitteluajan ja huomenna pääsenkin näkemään vähän paremmin heidän valikoimaansa. Seuraavat kuvat siis Pukkilasta ja pahoittelen jo etukäteen puhelinräpsyjen heikkoa laatua. 

vasen: Factory (30x30cm) / oikea: Cementi (jos muistan oikein)

Näistä tuohon oikeanpuoleiseen ihastuin aika pahasti, mutta valitettavasti sitä on saatavissa vain tuossa yhdessä koossa. Tässä alla olevassa Pinterestistä löytyneessä kuvassa on aika hyvä esikuva meidän etsimille laatoille. Isoja, melko betonimaisia ja pienellä saumalla. Tällaisia etsimme siis eteinen-keittiö -alueelle. 


ylävasen: Tobago / yläoikea: Natura hexagon-laatta/ alavasen: en valitettavasti muista mikä tämä on... / alaoikea: EC1 struktuurilaatta

Noita betonimaisia lattialaattoja löytyy vaikka kuinka ja ne näyttävät kuvissa melko samanlaisilta keskenään, mutta katselin toki myös vähän erikoisempiakin vaihtoehtoja. Näitä voisi kuvitella efektiseiniksi tai tuota metallista mosaiikkilaattaa esimerkiksi kylpyhuoneeseen suihkujen alle. Tummanharmaa hexagon-laatta on ollut etsinnässä melkein siitä asti, kun tähän projektiin lähdettiin, mutta sitä ei olekaan ihan helposti saatavilla. Laatan pitäisi olla tarpeeksi suuri, mieluummin about 20x20 cm ja tähän mennessä löydetyt ovat lähempänä kymmentä senttiä. Olen kehittänyt tästä jo sen asteisen pakkomielteen, että en varmasti luovuta ennen kuin löydän juuri oikeanlaisen. Alla näette Pinterest-kuvan, joka tämän aiheutti.


Minä. Haluan. Tuon. Seinän. Meidän. Vessaan. Jos jollain on sisäpiiritietoa laatoista, niin olettehan ystävällisiä ja kerrotte mistä tuollaisia saa. Värisilmässä on ilmeisesti myynnissä uusi Rewind-laatta, joka ainakin kuvissa on aika lupaava. Pitää yrittää ehtiä vierailla heidänkin liikkeessään joku päivä...

Ja sitten vielä villikortti. Tähän ei Jii varmasti suostuisi, mutta katsokaa nyt kuinka ihanaa kimallusta! Tällä saisi aika hyvät hollywood-fibat pikkuvessaan sen "leffatähti"-peilin kanssa. Taitaa jäädä ajatuksen tasolle.