tiistai 15. syyskuuta 2015

Habitare 2015

Huh huh... Itselläni jatkui opiskelut pari viikkoa sitten ja sen jälkeen käsite vapaa-aika ei olekaan kuulunut sanavarastooni. Jos ei ole koulua tai töitä, niin sitten on tietysti raksaa. Tässä vaiheessa voidaan olla jopa ihan onnellisia suhteellisen väljästä aikataulusta vielä tässä vaiheessa ja edessä pian häämöttävästä raksabreikistä (lattiavalujen jälkeen voidaan vaan odotella autotallia saapuvaksi). Tuo tauko tietysti käytetään pintamateriaalipohdintoihin ja yritetään tehdä niiden suhteen myös päätöksiä. Pintamateriaalien ja muiden sisustuselementtien perässä lähdimme viime sunnuntaina Habitareen. Koirat pääsivät äitini hoiviin, joten saimme viettää koko päivän Messukeskuksessa. Ja olihan se aika raskas päivä. Käveltyä tuli useita kilometreja, kyselimme paljon tarjouksia, vaihdoimme sähköliittymän (tai oikeastaan liittymät, sekä kotiin että raksalle), ostimme uudet tyynyt ja saimme paljon infoa kaikenlaisista aiheista. Kamera heilui myös tietysti mukana koko päivän ja kuvista päätellen se heilui myös kuvia ottaessa, joten älkäähän välittäkö hiukan tärähtäneestä kuvanlaadusta. Kuvapläjäys tiedossa siis ja palataan muutamaan messuilta mukaan tarttuneeseen juttuun/ideaan sitten vielä vähän tarkemmin omissa postauksissaan.

Sain pitkästä aikaa ylipuhuttua Jiin suosimaan julkista liikennettä ja niin me sitten päädyttiin matkustamaan junalla paikan päälle.


Se kuvatuin elementti koko messuilla.

Huonekaluista meitä kiinnostivat ehkä eniten erilaiset tuolit ja ruokapöytien toteutukset omaa diy-projektia silmällä pitäen. Näitähän toki tällaisilta messuilta löytyy pilvin pimein, mutta tässä meidän bongaamia ja mieleenjääneitä yksilöitä.

Vasemmassa yläkulmassa oleva baarituoli voisi hyvinkin löytää tiensä ostoslistallemme, mutta toistaiseksi jäimme vielä pohtimaan erilaisia vaihtoehtoja. Alhaalla taas olisi aika hyvä laiskanlinna jäsen Ällälle.
Vähän samaa kuin meidän pöytäsuunnitelmissa, mutta ei sitten ihan kuitenkaan.

Samaan aikaan Habitaren kanssa tai ehkä paremminkin sen yhteydessä järjestetään aina myös muita messuja ja yhtenä alueena oli ValoLight-messut. Valaistus on meillä suunniteltu yhtäaikaa muun sähkösuunnittelun kanssa ja spotit aikalailla päätetty, mutta myös muita valaisimia pitää hankkia aika paljon. Aika isoa roolia tulevan kotimme sisustuksessa tulevat esittämään ruokapöydän sekä saarekkeen päälle asennettavat valot. Etsinnässä siis roikkuvat valaisimet, joissa olisi sitä jotakin. Tässä muutamia messuilta bongattuja esimerkkejä.

Vasen yläkulma: Sessak Lighting. Muiden suunnittelijat/myyjät pääsivät jo unohtumaan. Vinkatkaahan joku, jos tulee mieleen kenen valaisimia nämä ovat.
Vasemmalla: Form us with loven Hood-valaisin. Oikealla olevan suunnittelijasta ei jälleen tietoa.
Kivan näköisiä pihavalaisimia emme löytäneet kovin paljoa, mutta tässä on ihan potentiaalinen vaihtoehto meidän takapihalle.

Tietysti piti vierailla myös Habitaren kauneimmaksi valitulla messuosastolla eli Kannustalon Ladon pihapiirissä. Kuvat eivät tee tälle oikeutta, koska porukkaa oli yksinkertaisesti niin paljon, ettei hyviä kuvia vaan saanut otettua. Standille tehdyn pikkuladon mustat seinät olivat upeat, mutta ehkä me kuitenkin pitäydytään tummanharmaassa. En varmaan kyllästy koskaan ihailemaan tuota lautaverhousta, siinä todellakin on sitä jotakin. Ei onneksi mene kauaa, että saan ihastella sitä ihan oman talon seinässä. Piha by Valkoinen Harmaja -malliston puutarhakaappi sopi aika kivasti yhteen Ladon kanssa enkä panisi pahakseni, jos pihallemme joskus ilmestyisi Latoon sopiva erillinen pieni puusauna...


Messuilta löytyi myös mukavasti väripilkkuja. Esim. Jungin valokatkaisijat, Granan uutuushana Tendo, joka saadaan toivottavasti markkinoille ensi vuoden alkupuoliskolla, ja tietysti Eero Aarnion ihanat eläimet. Jii ei oikein lämmennyt värikkäille koirahahmoille, totesi vaan, että Koo pistelisi ne poskeensa...


Tässä toinen kuvatuimmista elementeistä tämän vuoden Habitaressa: Marimekon kukkaseinä. Itse pohdin tällaisen toteutuksen toimivuutta autotallin seinässä, joka tulee siis valitettavasti sijoittumaan makuuhuoneemme toisen ikkunan eteen. Kukkaseinällä voisi parantaa aamunäkymiä huomattavasti.


Tarjouksia pyydettiin lähinnä kiertoilmatakoista. Kirjoitan takkakriisistäni vielä myöhemmin lisää...

Vasemmalla Contura i51 ja oikealla Linnatulen myymä Hoxter.

Samaan aikaan järjestettiin myös HifiExpo ja Jiitä tietysti kiinnosti aika paljon tuo puoli. Ihan kiva kuitenkin, että minulta kysytään mielipidettä hifilaitteiden visuaalisen ilmeen suhteen. Tällä hetkellä meiltä löytyy työhuoneesta pienet Genelec G ykköset ja F-sarjan pienempi subbari. Noiden ulkonäköön olen jo tottunut ja kerroin hyväksyväni ne myös uuteen kotiimme. Kunhan ovat valkoiset. Ja nimenomaan mattavalkoiset. Audiokauppa.fi yritti kaupitella myös Elac-merkkistä subbaria, mutta se on korkeakiiltoinen. Voi miksi, miksi ne on aina korkeakiiltoisia? Joku saisi mennä suunnittelemaan hyvännäköisiä ja edelleen hyvin toimivia äänentoistolaitteita...


Tällaista seinälle tulevaa karttaa Jii on himoinnut jo pitkään. Olisihan se kiva merkkailla vaikka nuppineuloilla missä päin maailmaa on jo ehtinyt käydä. Jiille näitä neuloja tulisi kyllä aika paljon enemmän kuin minulle. Lupasin ostaa tällaisen Jiille joksikin synttärilahjaksi (kyllähän ne nelikymppisetkin joskus koittaa). Tätä versiota kartasta myy ainakin art4u.fi


Löysimme paljon mielenkiintoisia pintoja. Erityisesti kiinnosti erilaiset betonia jäljittelevät pinnoitteet, joita olikin esillä ihan mukavasti. Haluaisin niin kovasti saada päällystää keittiön takaseinän jollakin betonimaisella aineella ja nyt livenä näitä nähtyäni olen entistä varmempi tästä ratkaisusta. Ja vihdoinkin Jii alkoi myös vilautella vihreää valoa suunnitelmilleni!

Vasemmalla puupanelointi inspiraatiota. Oikealla ylhäällä Suomen Betonileimasimen Cameleo-pinnoite ja alhaalla Decosin mikrosementti.
Näihin pohdintoihin lopetettiin messuilu. Tummempi vai vaaleampi seinä? Siinä vasta kysymys. 

Sellaiset messut. Nyt pitää mennä pitkästä aikaa juoksuttamaan koiria omaan pihaan, kun meillä sellainen vielä vähän aikaa on.

Liput Habitareen saatu Kannustalolta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti