torstai 21. tammikuuta 2016

Bora Basic

Yhteistyöpostaus

Jokin aika sitten (ehkä viime viikolla?) tilasimme viimeinkin lieden ja siinä samassa liesituulettimen. Jo aivan projektin alussa, tai ehkä jopa ennen sen varsinaista alkamista, tiesimme haluavamme ison saarekkeen. Melko pian oli myös selvää, että lieden on oltava saarekkeessa, koska yksinäinen ruuanlaitto erillisessä keittiössä entisessä asunnossamme ei oikein maistunut. Liesi saarekkeessa mahdollistaa seurustelun muiden kanssa myös ruokaa laittaessa eikä tarvitse edes kääntää selkää vieraille kokkaillessa.

Mutta mistä sopiva liesituuletin? Aloimme tutkia vaihtoehtoja ja löysimmekin erilaisia katosta lieden ylle tulevia "torvia", kattotuulettimia, tasosta nousevia tuulettimia... Mikään näistä ei tuntunut hyvältä idealta. Nuo torvet peittäisivät liikaa näkymää ja veisivät pohjan idealtamme avoimesta keittiöstä. Toisaalta torvesta pitäisi myös tehdä niin pitkä, että se näyttäisi ehkä jo vähän hassulta. Kattotuulettimet eivät myöskään käyneet korkean huonekorkeuden takia, emmekä halunneet tehdä keittiön kohdalle alaslaskua (olemme siis ilmeisen hankalia tyyppejä mitä keittiöön tulee). Tasosta nousevissa tuulettimissa ei tuntunut oikein riittävän tehot ja toisaalta ne olisivat syöneet aika paljonkin tilaa saarekkeen sisältä. Kvikin liikkeessä vieraillessamme törmäsimmekin sitten Bora Basiciin. Se on liesi, johon on integroitu liesituuletin. Tuuletin onkin siis jo lieden pinnassa, eikä mitään erillisiä virityksiä tarvita. Testinäytöksen ja Youtuben videotarjonnan myötä aloimme uskoa tämän kapistuksen tehoon ja toimivuuteen. Kyselin vielä käyttökokemuksia Pieni talo Helsingissä -blogin Piialta, koska heidän uudesta talostaan löytyy Bora Basic. Kokemukset olivat sielläkin hyviä, joten uskaltauduimme alkaa selvittämään tällaisen laitoksen hankintaa.

Bora Basicista on vaihtoehtoina joko hormiin liitettäviä, pöytätasosta alaspäin imeviä tai huoneilmaan palauttavia malleja. Suomessa näitä markkinoi Savo ja tuotteita voi ostaa keittiökauppiaiden kautta (esim. meidän tapauksessamme Kvikiltä). Alla yksi monista katsomistamme videoista, josta näkee tuotteen idean, jos se ei ole entuudestaan tuttu.


Mallilyhenteiden viidakko on hyvin saksalaismaista. Pelkästään Bora Basicista löytyy BFIA, BFIU, BIA, BIU, BHA, BHU... Mutta kun noihin vähän perehtyy, niin kyllä nekin aukeaa. Kaikki u-loppuiset ovat aktiivihiilisuodattimella varustettuja huoneilmaan palauttavia malleja. Meillä viimemetreille pääsivät kisaamaan BIU ja BFIU.

BIU on olemassa oleva malli, joka on ollut jo pari vuotta markkinoilla. Induktiotaso, joka tunnistaa kattilan/pannun koon ja kosketuskytkimillä ohjattavat toiminnot. Meille tulevassa Kvikin Mano-keittiömallin saarekkeessa isoine laatikoineen on hyvin tilaa tuulettimen vaatimalle koneistolle ja putkille. Olemme käyneet tosiaan testaamassa tätä useampaankin otteeseen Kvikin myymälässä Pirkkalassa ja ainakin meidät Bora on vakuuttanut. Kaikki tuulettimen osat on irroitettavia ja pestäviä. Kuvissa noissa imurin ritilöissä on näköjään vielä eroa, mutta nykyään ne ovat molemmissa tuotteissa samanlaiset.

BIU

BFIU on uusi malli, joka lanseerattiin kesällä 2015. Se on muuten sama kuin BIU, mutta lämmitysalueet on suorakaiteen muotoiset joten sillä voi kokata esim. isolla neliön muotoisella kasarilla. Tämä malli on leveämpi kuin BIU ja on tehty pääasiassa isojen perheiden tarpeisiin, kun tarvitaan paljon pannuja ja kattiloita samaan aikaan liedelle. Toinen muutos tekniikassa on "vihreämpi" imumoottori ja käyttöpaneeli. BFIU houkutteli isommalla pinta-alallaan, mutta lopulta valitsimme kuitenkin BIU:n, koska emme ihan oikeasti tarvitse mitään jättiliettä ja toisekseen BIU:sta löytyy kokemuspohjaa ja ilmeisesti tätä mallia ostaneet ovat olleet siihen käytössä tyytyväisiä. Ja pakkohan se on myöntää, että BFIU:n kohdalla budjettikin alkoi natista liitoksistaan vähän turhan paljon.

BFIU

Jos mietit tällaista ratkaisua keittiöön, niin kannattaa ajoissa selvittää LVI-suunnittelijan kanssa miten se taloon toteutetaan. Alkuperäinen ajatus oli meillä sellainen, että upotetaan lattiavaluun hormiputki, joka johdetaan ulos sokkelista. Ilmeisesti näin ei kuitenkaan saa lain mukaan Suomessa tehdä, vaan lieden poisto pitää johtaa katolle. Ongelmaksi katolle johtamisessa tulee hormiputkeen mahdollisesti kondensoituva vesi ja miten se poistetaan (putki kiertäisi lattiavalun kautta katolle). Tästä syystä päädyimme lopulta huoneilmaan puhaltavaan malliin.

Tällainen me siis tilattiin ja nyt odotetaan innolla sekä keittiön että Boran saapumista. Aivan varmasti palataan blogin puolellakin Boran pariin kunhan päästään testaamaan sitä ihan oikeassa ympäristössä (siis Jii pääsee testaamaan ja meikäläinen toljottaa vieressä kun ruoka valmistuu).

7 kommenttia:

  1. Rakentamismääräykset eivät estä ulosvetämistä, kunhan huolehditte määräyksistä (tietyt metrietäisyydet). Huoneilmaan palauttaminen taas on kielletty (luokka 3).
    http://www.finlex.fi/data/normit/37187-D2-2012_Suomi.pdf

    VastaaPoista
  2. Borassa on aktiivihiili- ja rasvasuodatin, joten sen voi palauttaa sisäilmaan. Meillä LVI suunnitelmissa ilmeni että jos ei ole kohdepoistoa lieden päällä keittiössä, niin yleispoiston tulee olla reilusti suurempi 10 l/s > 20 l/s, joten jouduttiin ottamaan tehokkaampi ilmanvaihtokone.

    VastaaPoista
  3. Kiinnostaisi kovasti, mitä mieltä olette liedestä / liesituulettimesta nyt, kun se on ollut jo jonkin aikaa käytössä. Harkitsemme itse laittavamme Bora Basic BIU:n rakenteilla olevaan omakotitaloomme. Eniten mietityttää, kuinka tehokkaasti imee hajut. Jääkö rasvan käry leijailemaan ja tarttuuko vaatteisiin / sisustustekstiileihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaanpa tähänkin, melkein vuoden myöhässä, mutta ehkä tämä voi jotain vielä auttaa! Sorry :)
      Imeekö? No imee - sanoisin, että enemmän tuossa on imutehoa kun perinteisissä tuulettimissa. Jos kokkaa, jotain todella käryävää ruokaa (pekoni, letut yms) niin kyllä siitä tuoksua jää taloon. Mutta ehkä kysymys onkin siitä, että jääkö enemmän kuin normaalilla liesituulettimella - ei jää. Toki meillä on avokeittiö olohuoneeseen. Jos on erillinen keittiö niin varmaan noiden hajujen kanssa on vähän eri meininki. Nyt reilu vuosi asuttu ja koen, että aivan oikea valinta tuli tehtyä tuon suhteen.

      Se mikä tuossa on tosi hyvä on tuo rasvasuodattimen ja tuon ritilän helppo peseminen. Tulee heitettyä pesukoneeseen aina kun on enemmän paistanut jotain ja heti on puhdasta. Arkikäytössä tosi timangi ominaisuus.

      Poista
  4. Miten aktiivihiili suodattimen vaihtoväli normikäytössä? Hintaa näkyy kuitenkin olevan parisataa?

    VastaaPoista
  5. Millainen melu lähtee kyseisestä laitteesta? Kovasti mietitään sitäkin asiaa.. ja minuakin kiinnostaa tuo suodattimen vaihtoväli? Kiitos jo vastauksesta:)

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista