maanantai 10. elokuuta 2015

Paluu arkeen...

Niin se loma taas loppui niin kuin aikaisempinakin vuosina: liian nopeasti. Mielelläni olisin lomaillut vielä vaikka kuukauden lisää ja pohtinut vaan laattoja sekä valaisimia. Ensi vuonna kesäloma pitääkin venyttää elokuulle saakka, koska silloin juhlimme häitämme + järjestelemme uutta kotiamme. Syyskuun alusta koittaa taas paluu koulunpenkille ja sitä olenkin odottanut innolla jo pari viikkoa. Ihana tunne, kun tajuaa löytäneensä sellaisen alan, joka oikeasti kiinnostaa eikä malta odottaa pääsevänsä jo oman alan töihin. Toiset keksivät sen alan aikaisemmin ja toisten pitää mennä yrityksen ja erehdyksen kautta. Itsehän kuulun noihin jälkimmäisiin. Alkavasta syksystä tulee varmasti aika raskas, eikä koulun, raksan ja häiden järjestelyjen yhdistäminen tule olemaan helppoa. Yritän kuitenkin asennoitua niin, että tämä on vain lyhyt pätkä elämää, niin kuin se todellisuudessa onkin. Aikataulu on suunniteltu niin, että uuteen kotiin muutto tapahtuisi ennen juhannusta 2016 enkä yhtään epäile tämän toteutumista. Loppujen lopuksi raksa-aika tuntuu varmasti todella lyhyeltä ja kohta ollaankin jo laittamassa pintoja kuntoon. Voin jo nyt kuvitella millainen pintamateriaalipaniikki itselleni iskee siinä vaiheessa, kun päätöksiä niiden suhteen on aivan pakko tehdä. Tämän välttääksemme yritämme päättää näitäkin jo nyt, ennen kuin yhtäkään seinää on pystyssä. Keskiviikkona pääsemme taas tapaamaan Kirsi Valantia ja tällä kertaa viemme mukanamme mallipalat keittiön massiivipuutasosta ja meitä miellyttävistä vinyylikorkeista. Keittiösuunnitelmat alkavat olla jo loppusuoralla ja keittiötoimittajamme paljastan heti kun saamme neuvottelut heidän kanssaan päätökseen.

Viime aikoina olen töiden ohella miettinyt erilaisia pintoja ja yrittänyt nähdä niitä kokonaisuutena. Tällaisia ajatuskollaaseja olen saanut aikaiseksi. Miltä näyttää?


Wicandersin lattiat: ylempi kollaasi Sand oak ja alempi Nordic ash.

2 kommenttia:

  1. Heippa! Olipa ihana löyty tämä blogi! Me ollaan lähes samassa vaiheessa ja samassa maakunnassakin. Me innostuttiin alunperin Ladosta, mutta Kastelliin päädyttiin. Ja koiratalous mekin! Mielenkiinnolla jään seuraamaan tätä teidän projektia, aika paljon samoja juttuja kuin meillä :)

    Pintamateriaalipaniikkia odotellessa...huhhuh.. tuntuu, että vaihtoehtoja on aivan liikaa. Meillä on myös vakaana yrityksenä päättää materiaalit hyvissä ajoin. Tosi kivoilta näyttää nuo kollaasit, etenkin toi kirkas keltainen ja ahh, betoni.

    t. J / http://kaarnastakoti.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin vähän vakoilemassa teidän projektia ja kivalta näyttää :) Aika samassa tilanteessa ollaan kyllä.

      Keltainen on mun lempi tehosteväri ja sitä löytyy nykyisestäkin kodista tuolien, tyynyjen, yms. muodossa. Sitä on saatava myös uuteen kotiin :)

      Poista