perjantai 14. elokuuta 2015

Feministi(t) ja sovinisti(t) raksahommissa

Rakennusalalla naiset ovat selkeästi vähemmistö. Ylipäätään todella monet rakentamiseen liittyvät alat ovat miespainotteisia, naisia löytyy sitten enemmän sisustuspainotteisista yrityksistä. Ei kai pitäisi puhua miesten ja naisten aloista, mutta niin se vaan edelleen tuntuu menevän, että tietyillä aloilla jompi kumpi sukupuoli on yliedustettuna. Tarkoitukseni ei ole kuitenkaan alkaa kritisoimaan miesvaltaisia aloja, vaan pohtia tätä rakennuttajan eli asiakkaan näkökulmasta.

Meillä ei näy arjessa mitenkään erityisesti "miesten ja naisten työt". Toki Jii touhuaa auton ja moottoripyörän kimpussa enemmän kuin minä (lue: en touhua niiden parissa koskaan), koska ne ovat hänelle harrastus. Itse taas ompelen ja leivon harrastuksena. Nämä ovat sellaisia "töitä", jotka voidaan nähdä sukupuolittain painottuneina. Meidän perheessä jako loppuu kuitenkin tähän. Keittiö on selkeästi enemmän Jiin valtakuntaa ja myös siisteydestä Jii on tarkempi. Minä haluan ja yleensä saankin kasata uudet huonekalut, jos sellaisia hommia sattuu olemaan enkä muutenkaan välttele fyysisiä tehtäviä. Siivoamisesta, pyykkäämisestä ja muista kotihommista kumpikin on aivan tasavertaisesti vastuussa. Myös tässä rakennusprojektissa olemme halunneet pitää kummatkin mukana jokaisessa osiossa vaikka pientä jakoa ollaankin tehty. Kaikki päätökset tehdään kuitenkin yhdessä. Järkevintä on, että toinen on selkeänä yhteyshenkilönä tiettyyn toimijaan, koska haluamme pitää hommat mahdollisimman simppelinä nippuna. No, jo nyt olemme saaneet huomata, että osa toimijoista on hiukan eri mieltä tästä meidän tekemästämme jaosta ja haluaisivat asioida mieluummin Jiin kuin minun kanssani. Toisaalta taas kaikki sisustukseen liittyvät kysymykset esitetään erittäin selkeästi minulle, aivan kuin Jiillä ei mitään mielipidettä olisikaan.

Ensimmäisen kerran näihin sukupuoliasetelmiin törmäsimme keittiötoimittajan luona. Keittiösuunnittelija oli nainen ja oletti aika selvästi, että minä naisena olen se, joka viettää enemmän aikaa keittiössä. No, meillähän se on aivan toisinpäin ja itseäni kiinnostaa keittiön osalta lähinnä visuaaliset elementit. Jossakin vaiheessa sitten mainitsin asiasta ja suunnittelija vaan hymähteli tyylillä "hyvä vitsi".

Toinen törmäys tapahtuikin sitten takka-asioiden parissa. Pyysin sähköpostitse tarjousta eräästä tietystä takkasydämestä ja kirjoitin viestiin selkeästi tarvittavat speksit + liitin talomme pohja- ja leikkauskuvat tarjouksen laskemista varten. Vastaus: "Lähetätkö isännän numeron. Olisi pari kysymystä". Aika paljon piti purra hammasta tässä vaiheessa. Kerroin tästä Jiille ja hän oli sitä mieltä, että unohdetaan samantien koko tyyppi. Itse halusin saada tarjouksen heiltä, joten kerroin omaavani samat tiedot kuin miehenikin ja seuraavana päivänä soitin kuullakseni ne kysymykset, joita minulle ei ilmeisesti olisi voinut esittää. Myyjä ei ollut saanut selvää leikkauskuvasta, että kuinka korkea harja taloomme on tulossa (hormin laskemista varten siis). Ja tähän minä en siis olisi voinut vastata.

Viimeisin tilanne oli kaihdinliikkeen kanssa. Meille on tulossa siis rullaverhot, olohuone-keittiöosalle sähköllä toimivat ja muihin huoneisiin ketjutoiminnolla. Minä olen aiheesta ottanut enemmän selvää ja tarkoituksena on muutenkin, että minä hoidan tämän osuuden. Eräässä liikkeessä vieraillessamme sain huomata olevani epäpätevä tällaisista aiheista keskustelemaan. Myyjä osoitti kaikki kysymykset Jiille ja nimenomaan sanoilla "Millaiset ikkunat SULLE on tulossa?", ei siis suinkaan TEILLE vaan ihan pelkästään Jiille. Itsehän yritin tunkea väliin ja kyselin kaikenlaista ja Jii pyysikin myyjää ojentamaan käyntikorttinsa vaan minulle, että minä voisin laittaa tarjouspyynnön tarkemmilla tiedoilla.

Voin vaan kuvitella kuinka monta tällaista tilannetta tulemme vielä kohtaamaan tämän projektin aikana. Emmekä varmasti ole ainoita. Onko se todella niin hankalaa ymmärtää, että miehet voivat olla kiinnostuneita sisustuksesta eivätkä naiset ole ihan tyhjäpäitä? Pistää vihaksi, mutta kaipa tämä on vaan nieltävä...

Pahoittelut avautumisesta. Jos joku muu on kohdannut samanlaista sukupuolisidonnaista kohtelua rakennusprojektin aikana, niin avautukaa ihmeessä muutkin.

3 kommenttia:

  1. Hei! Olemme myös törmänneet vastaaviin tilanteisiin ja olen myös miettinyt asiasta kirjoittamista. :) Alkuun postit ja laskut tulivat lähinnä mieheni nimellä, vaikka nimenomaan minä vastaan meillä kustannusseurannasta ja toimin pääasiallisena yhteyshenkilönä rakentamiseen liittyen ja tätä olemme pyrkineet viestittämään myös potentiaalisille yhteistyökumppaneille. Samaten lähes kaikki rakentamiseen liityvä mainosposti saapuu suoraan hänelle. Varmaankin on yhä yleisempää, että stereotyyppisesti mies toimii projektin päävastuullisena, mutta jos myyjä ei hoksaa kohdella rakentajapariskunnan yksilöitä tasaveroisina edes asiasta vinkkamalla, rajaa se valitettavasti ainakin meidän kohdalla kyseisen toimijan pois vaihtoehdoista. Mieheni on sitten puolestaan keskittynyt mahdollisiin reklamaatioihin, koska osaa sen puolen työnsäkin puolesta luontevammin. :)

    VastaaPoista
  2. Moikka

    Löysin blogisi. Meille on tulossa Kannustalo paria viikkoa aiemmin kuin teidän talo, viikolla 43. Meillä ei ole vielä lupaa ja tulee ihan pikkuisen kiire. Kaikki maatyötkin on tekemättä. Tästä sukupuoliaiheesta minullakin olisi pari valittua sanaa. Onneksi tämä on hieman ehkä helpottanut ja tulee helpottamaan kun vähän nuoremmat ihmiset (lue miehet) astuvat kehiin. Pistän blogisi seurantaan. Meidän naapuriksi on myös nousemassa Lato.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että Latoja alkaa löytyä vähitellen yhä useammasta paikasta :) Tervetuloa seuraamaan meidän Ladon rakentumista ja tsemppiä omaan projektiin! Lopulta nuo maatyöt eivät viekään kovin paljoa aikaa (tietysti tontista riippuen), meilläkin kaikki on tapahtunut ihan muutamassa viikossa.

      Poista