maanantai 19. lokakuuta 2015

Syyslomaviikko ja laattarumba

Jii oli tosiaan viime viikon reissussa ja itselläni oli opiskeluista syysloma eikä töitäkään ollut kuin parina päivänä, joten päätin käyttää kaiken vapaa-aikani kunnolla hyödyksi laattojen ihmeellisessä maailmassa. Laatat ovat aiheuttaneet toistaiseksi kaikista eniten päänvaivaa, mitä tulee pintamateriaaleihin (vinyylikorkkitaisto on vasta edessä). Nyt alkaa olla jo aika selvät sävelet minkä tyylisiä laattoja etsitään mihinkin tilaan, mutta kysymys kuuluukin, mistä tällaiset laatat oikeasti löytyy. Teen vielä erillisen postauksen noista laattoja kaipaavista tiloista, ettei tämä teksti leviä käsiin.

Suurin haaste on ollut löytää sopiva betonimainen harmaa laatta, josta löytyisi mahdollisesti useampaa eri kokoa ja tietysti isojen kokojen (60x60 ja 30x60) pitäisi olla mitallistettuja, että millin sauma on mahdollinen. Tällaista laattaa tulee meille kaikista eniten, joten sen pitää myös osua kohdalleen ihan just eikä melkein. Mitään päätöstä ei olla vielä tehty, mutta nyt vaihtoehdot on (ehkä) rajattu kolmeen (tai neljään). Lopullinen päätös tehdään kuitenkin vasta sitten, kun talossa on seinät ja saadaan kaikista pintamateriaaleista mallipalat paikan päälle ja päästään näkemään ne viimeinkin kokonaisuutena eikä irrallisina palapelin paloina.

Viime viikon aikana kiersin kolme laattamyymälää ja pyysin kaikista tarjouksen. Kahdessa, Laattapisteessä ja Pukkilassa, olin käynyt jo aikaisemmin tutkimassa valikoimaa, mutta kolmas, Vehoniemen laattamyymälä, oli uusi tuttavuus. Kaikki tarjoukset saatuani sain huomata, että erilaisista lähtöhinnoistaan huolimatta loppusummissa ei ole kovin suuria eroja. Erityisesti näiden isojen harmaiden laattojen hinnat asettuivat kaikki melko samoihin lukemiin, vaikka myymälässä nähtävissä hinnoissa oli isojakin heittoja. Kannattaa siis aina pyytää tarjous eikä heti pelästyä korkeaa listahintaa.

Sitten ne vaihtoehdot. Kuvat poimittu jälleenmyyjien sivuilta eivätkä ehkä ihan vastaa totuutta, mutta puhelimella otetut kuvat valehtelivat vielä enemmän, joten yritetään pärjätä toistaiseksi näillä.

Laattapisteen Ii Creacon DG
Laattapisteessä olin jo aikaisemmin bongannut Ii Creacon laattasarjan ja nyt pyysinkin tarjouksen juurikin siitä. Tästä olisi saatavilla isojen kokojen lisäksi myös perus kymppi-kymppi ja mosaiikki. Pienemmät laatat ovat kuitenkin tilaustuotteita ja niiden hinnat nousevat siitä syystä aika korkeiksi, joten pitää ehkä vielä tutkia perusvalikoimaa niiden osalta. Muuten tämä on sävyltään ihanan vivahteikas ja juuri sopivan rosoinen.

Pukkilan Altaj Grigio chiaro
Pukkilan Cementi Grigio

Pukkilan valikoimista pyysin tarjouksen kahdesta harmaasta laatasta, Altajsta ja Cementistä. Nämä ovat paljon vaalempia kuin Ii Creacon, mutta näistäkin on saatavissa tummempi sävy, jos se tuntuu paremmalta vaihtoehdolta. Cementistä ei löydy pienempiä kokoja, mutta Altajsta on myös kymppi-kymppi. Myymälässä Cementi näytti todella vaalealta ja näistä kahdesta Altaj nousee kyllä ykköspallille.

Vehoniemen laattamyymälästä Metropol Loussiana Grafito

Kangasalta löytyvässä Vehoniemen laattamyymälässä oli myös todella hyvä valikoima ja täällä arvoin peräti kolmen keskenään hyvin samanlaisen laatan välillä. Lopulta voiton vei (ainakin toistaiseksi) Metropolin Loussiana Grafito, josta löytyy myös mosaiikki. Ainoa ongelma on tuon mosaiikin hinta: lähes 200€/neliö. Kovin isoa määrää tuota ei tulisi, mutta kyllähän noin korkeat neliöhinnat kirpaisee jo vähän pienemmissäkin erissä. Isossa laatassa ei juuri mitään vikaa olekaan.

Sellaisia vaihtoehtoja. Lopullisesta valinnasta tulee varmasti todella vaikea. Eikä Jii ole tietenkään vielä nähnyt näitä livenä. Laattaproggis jatkuu siis vielä. Stay tuned...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti