Näytetään tekstit, joissa on tunniste pystytys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pystytys. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Rakennusten pystytyksestä ja pystyttäjistä

Autotallin ja talon pystytti meille eri porukka. Tällähän ei sinällään suurta merkitystä ole, tuntuu nuo talojen pystytysporukat olevan aika harjaantuneita kun useampi kymmenen taloa asentavat vuodessa.

Sen verran täytyy verhoa raottaa, että millainen kokemus itselle jäi tuosta talopakettiin kuuluneesta pystytyksestä. Nykyäänhän nuo asennusporukat on itsenäisiä yrittäjiään ja toisilla vain logo vaihtuu rakennusliivissä työmaalta toiselle mennessä. Ja löytyy niitä yhden merkin asentajia ilmeisesti myös.

Olin itse paikalla kaksi päivää päärakennuksen pystytyksessä. Vähän jäi ristiriitaiset fiilikset hommasta. Toisaalta, kun oma talo alkaa nousta niin siinä on mieli aika korkealla ja pienet asiat ei haittaa. Toisaalta taas miettii että kyseessä on todennäköisesti elämän suurin investointi ja odotusarvo sille, että sinua kohdellaan asiakkaana on aika kova. Meidän kohdalla tämä jäkimmäinen ei ihan onnistunut. Jäi vähän sellainen fiilis, että olin tosiaan kun joku apupoika siellä jaloissa, ei puuttunut kun se "pojittelu" enää.

Ylimääräistä nillitystä aiheutti myös edellisen viikonlopun 20cm räntä/lumisade+jäätynyt laatan pinta ja heidän mielestään puuttuvat harjateräkset sokkelista. Nimenomaan heidän mielestään, koska asiasta oli ainakin 2 puhelua ja pari sähköpostia talotehtaan kanssa käyty. Tässä kohtaa mietin, että tästä tulee pitkä pari päivää, jos homma jatkuu näin. Pee kävi ensimmäisenä päivänä myös koirien kanssa pystytystä katsomassa ja hänelle ei sitten sanottu edes päivää.

Tapaan oman työni kautta hyvinkin erilaisia ihmisiä. Eri kansalaisuuksia, eri kulttuuritaustan omaavia, äärimmäisen luovia ja toisaalta erittäin teknisiä ihmisiä. Jotain lainalaisuuksia kuitenkin löytyy yli ihmistyyppien, kuten käytöstavat ja asiakas-toimittaja-suhde. Ylimielisyys on varmaan myös osaltaan luonteenpiirre, mutta ei oikein sovi tällaiseen tilanteeseen. Huumori on vaikea laji, mutta en ainakaan ihan hirveästi pidä itse tyylistä, jossa ensin haukutaan joku ratkaisu ja sitten huudellaan perään että "ei pidä kaikkea ottaa niin tosissaan, huumoriahan se vain on".

Tämä kyseinen kahden miehen pystytystiimi myös rikkoi yhden meidän kattotuoleista, kun alareunaan jäi yhteen kohtaan metallipanta kiinni ja nosturilla nostettiin yläpaarteesta. Tässä kohtaa oli jokunen naseva kommentti jo kertynyt aivokoppaan, mutta mietin ettei se tässä kohtaa ainakaan edistä hommaa ja jätin ajatukset pääni sisään.

Tiedä sitten,oliko kyseessä vain vähän heikomman sään ja maanantai-aamun aikaansaama reaktio asentajissa, mutta kyllä toiminta parani vähän toisena päivänä kun paikalla olin. Toki ensivaikutelman voi antaa vain kerran ja se tässä kohtaa oli jo vähän menetetty.

Jottei mene pelkäksi tekstiksi, niin laitetaan pakollinen kuva myös tähänkin postaukseen.


torstai 3. joulukuuta 2015

Muuttamista ja muuta kivaa

Eipäs muistettukaan miten vastenmielistä on muuttaminen. Viime viikonloppu vietettiin ajaen kahden asunnon väliä ja tungettiin tavaraa isommasta asunnosta pienempään. Ehkä osa tuosta hankaluudesta tulee siitä, että yritettiin jollain tavalla järkeillä mitä laitetaan pidempiaikaiseen säilöön ja mitä ei. Kaikki kamat saatiin onneksi mahtumaan vuokrakämppään, häkkivarastoon ja osa sitten autotalliin. Osa taitaa olla vielä autossakin.
Väliaikaiskämppä muistuttaa lähinnä varastoa
Pee on ihmetellyt useaan otteeseen, miten minua ei haittaa tämän väliaikaiskämpän sekavuus. Ihmettelen vähän itsekin, ihmeen vähän jaksan välittää että kamat on hujan hajan. Yleensä en kestä sitä. Kuten monella muullakin rakentajalla, keittiön pöytä on kuin suoraan jostain war-roomista.

Hyvin tuossa vielä mahtuu syömään aamupalan. Porakone on oleellinen osa tämänhetkistä elämää

Haettiin lauantai-iltana koiria hoidosta ja hoitopaikasta kyseltiin että alkaako olla kasetti täynnä - vissiin näytettiin jotenkin väsyneiltä? Nojaa, juuri vähän ennen sitä olin sanonut, että vähän voisi vielä kiristää että ei ihan kaikki ole vielä pelissä. Oli miten oli, varmaan aika lailla rankin viikko tähän astisessa elämässä ainakin omalla kohdalla, kun laskee talon pystytyksen, omat duunit ja muuton siihen.

Raksalla ei suotta alettu kuitenkaan huilaamaan, IV-asennukset on tehty ja timpurit tuli jatkamaan Latoa eteenpäin. Katto-oravatmiehet huitaisi katon päälle sellaista vauhtia että hui hai. Jos joku tarvitsee yhteystietoja nopeista kattomiehistä niin voin heittää. Komean näköinen tuo pirtti on nyt ja pihapiiristä saa nyt vähän paremman kuvan kun on rakennukset paikallaan ja katot päällä.



Talli käytiin tänään Peen ja koirien kanssa siivoamassa ja järjestelmässä, mutta unohdettiin kamera kotiin. Talli on nyt tasoitteita ja maalia vaille valmis sisältä. Ja tietysti valot puuttuu + jotain muuta pientä. Viikonloppuna jos ehtisi purkaa telineet pois ja valaisi elementin ja laatan välisen raon umpeen. Ehkä.


torstai 26. marraskuuta 2015

Lato pystyssä, hurraa

Vaikka blogiin ei olekaan tullut oikein merkintöjä niin sitä enemmän on raksalla ja muuten elämässä tapahtunut.

  1. 3,5 päivää ja talo aluskatteella. Oikeastaan kaikki Suomen kelit ehdittiin kokea pystytyksen aikana. Kova puristus. Pellit menee kuulemma katolle joskus about ensi tiistaina. Pystyttäjät oli aika persoonia. Täytyy tästä kirjoitella vähän lisää joku toinen kerta.
  2. Maalämpöpumppu käynnistyi tänään eli 26.11.2015 ja meille tulee lämmintä vettä! Ja oikein  hanasta! On kyllä luksusta.
  3. Sähköjä on vedetty pitkin viikkoa talliin vielä lisää.
  4. Autotallin yläpohja ja IV-läpiviennit tiivistetty ja villat tulee huomenna. Kuulemma joku ovitoimitus tulee huomenna myös..varmaan ne tallin käyntiovet sitten. Ehkä.
  5. Muuttaa pitäisi nyt sitten viikonloppuna, mihin tämä tavara kaikki tungetaan? Autotalliin? Ojaan?
  6. Talon IV-asennukset alkaa huomenna
  7. Rännit ja kattoturvat pitäisi tai voisi tilata. Huomenna kuulemma niitäkin joku haluaa tulla meille myymään.

Yritin kuvailla sen mitä pari päivää olin pystytystiimin apuna. Alla viikon satoa. En malttanut tänään lähteä, ennen kuin olin ottanut elementtien tuennat pois ja vähän siivonnut talossa sisällä (lähinnä imuroin vettä). Lähtömerkki tuli sopivasti kun virta loppui. Niin miehestä kuin otsalampustakin.




Vähän takapihalta

Lumet lähti, takapiha on taas mutaa

Noita päädyn ikkunoita arvottiin aika kauan. Mutta hienot meidän mielestä niistä tuli.

Otin vielä lähtiessä pari kuvaa sisältä työvalon avulla. Täytyy kuvailla jossain kohtaa päivällä paremmin.


Nämä on iltaisin raksalla hyvät kaverit.

Pumppu päällä ja vettäkin tulee. Hieno tunne kyllä.




tiistai 10. marraskuuta 2015

Autotalli etenee, yritetään pysyä perässä

Vähän meinaa kiire olla jotenkin. Olin joutessani viikonlopun Saksassa duunissa, ettei vaan tämä rakennusprojekti etenisi liian vauhdilla. Toisaalta, meidän timpurit oli eri mieltä  ja oli huhkineet räystään aluslaudat, palosuojaukset, tippapellit (vai mitä ne nyt on) paikalleen.

Tänään aamulla kun menin raksalle, niin sähkärit siellä jo veti kaapelia paikalleen ja höyrysulut oli laitettu jo paikalleen kattoon ja koolauksia alkoi napsua paikalleen. Kävin nopeasti ottamassa parit kuvat, lisää myöhemmin. Kävin vielä tänään illan kähmyssä rautakaupassa hakemassa timpureille tarvikkeita ja lisää kestopuuta alan kaupasta ja sitten siivoamaan raksalle. Eikö siinä Kannustalon paketissa sitten ollut riittävästi puuta? Oli kyllä, mutta päätettiin tuossa lennosta iltapäivällä leventää meidän verantaa autotallissa about metrillä.

Ensi viikolla tuleekin sitten jo maalämpöpumppu ja saadaan nosto-ovi paikalleen ja lämmöt päälle. Kai ne puhallusvillatkin pitäisi tulla. Puhelin soi, mutta niin pitää soidakin! Hienoa hommaa vaikka vähän väsyttääkin.

Aluskate paikallaan

Katto meni päälle noin päivässä. Hyvännäköinen ainakin meidän mielestä

Räystäiden aluslaudat ja nuo vesipellit oli ilmestynyt viikonlopun ja eilisen aikana.



keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Talli pystyssä hep

Tiistai 3.11. noin klo 6.48 jyrähti nosturi käyntiin ja alkoi meidän autotallin pystytys. Hienoa sinänsä, koska 7.00 oli sovittu aika ja kaikki olivat etuajassa. Hienoa. Rekkakuski soitteli varmistuspuhelun edellisenä iltana, kun kävi paikan katsastamassa, sekin erittäin hyvä ele asiakkaan suuntaan.

Olin itse apumiehenä koko päivän ja kyllä siellä kannattaa joku olla asennusporukan apuna. Jos ei muuta niin siivoilemassa ja nosturimiehen apuna. Loistava sää ja oikeastaan mitään maininnan arvoisia ongelmia ei ollut. Kattopellitkin tuli iltapäivästä.


Eilen saatiin elementit, ristikot, päätykolmiot asennettua ja nurkat kiinnitettyä. Tänään homma jatkui alustakatteen asennuksella ja sitten asennusporukan urakka oli valmis. Huomenissa alkaa menemään peltiä katolle.

Hieno fiilis, ei voi muuta sanoa.

Tässä vähän eilisen kuvasaldoa.

Nuo sähkölangat on vähän huonolla kohtaa. Onneksi ei oikeastaan tuullut ollenkaan koko päivänä.




Lämpöennätystä pukkasi eilen Suomen maassa, meilläkin taisi olla yli +10C raksalla



Aika jämäkän kokoinen palkki tuli tuohon oven päälle.