keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Testissä Bora Basic

Ollaan viime päivät vietetty aika lahjakkaasti ulkona, koska kesäsäät. Jii on ahertanut terassin parissa ja meikäläinen merkannut pihavalojen, puiden ja pergolan paikkoja + keskittynyt hankkimaan aurinkoihottumaa.

Mutta ollaan me muutakin ehditty muuton jälkeen touhuta. Parasta on ollut se, että on voitu pitkästä aikaa tehdä ihan oikeaa ruokaa. Ei enää pelkkää pakastepitsaa. Onhan noita uusia laitteitakin ollut pakko päästä testaamaan ja erityisesti liesi + liesituuletin oli laitettava todelliseen testiin, että nähtiin heti ollaanko tehty ihan hutiostos. Meillehän hankittiin Savon kautta Bora Basic eli induktiolieden ja liesituulettimen yhdistelmä. Meidän versio toimii aktiivihiilisuodattimella ja sen toimivuutta vähän jännitettiin, samoin kuin tietysti sitä, imeekö tuo pyörylä ihan oikeasti käryt sisäänsä. Paperitesti liikkeessä ja youtuben videot olivat tietysti aika vakuuttavia (ainakin meidät sai ostamaan tuon kapistuksen), mutta ainahan se on eri asia kokeilla käytännössä itse. Nyt siis luvassa käyttökokemuksia Bora Basicista.

Ensinnäkin, onhan se hyvän näköinen. Mitään ei törrötä tasosta eikä katosta. Kattoa ei tarvitse laskea alas. Mutta liesiasioissa ei kannata mennä ulkonäkö edellä, joten onko se toimiva. Tämän lyhyen käyttökokemuksen perusteella kyllä. Itse liesi on tosi tehokas, kattilat ja pannut kuumenee ihan hetkessä. Kokemuksia muista induktiotasoista ei ole, joten vaikea mennä vertailemaan niiden välillä, mutta perus keraamiseen lieteen verrattuna tämä tehokkuus on suorastaan päätähuimaavaa. Aamupuurot tulee huomattavasti nopeammin kuin vuokrakämpässä ja puuron hauduttaminenkin on helpompaa, kun on paljon eri lämpötasoja mistä valita.

Heti asennuksen jälkeen, tarrat vielä paikoillaan.


Liesituuletin taas laitettiin todelliseen testiin, kun päätettiin paistaa pihvejä parilapannulla. Tästä tulee meinaan aikamoiset käryt eli imuteho tuli varmasti testattua kunnolla. Vielä pitäisi ehkä paistaa lettuja ja katsoa kuinka Boran sitten käy, edellisessä kämpässä se sai aina koko asunnon rasvakäryn peittoon. Mutta pihvien käryt hävisivät liesituulettimen syövereihin eikä niistä tarvinnut sen jälkeen murehtia. Toki tämäkin liesituuletin päästi pienen osan käryistä karkuun, mutta en usko minkään tuulettimen onnistuvan imemään aivan jokaista pienintäkin hiukkasta. Olemme siis tyytyväisiä ostokseemme ja voimme suositella tätä muillekin, jotka haluavat päästä eroon torvista ja tasosta nousevista tuulettimista eikä katon alaslasku tunnu omalta jutulta.

Ei mikään helppo homma saada tuota imua näkymään kuvassa, mutta eiköhän tuosta selvää saa. Ja sori pölyistä...
Yhteistyössä Savo.

6 kommenttia:

  1. Kiitos, tämä kokemuksen jako tuli juuri meidän tarpeeseen :) BoraBasic on ostoslistalla tulevaan Latoomme ja hieman on mietityttänyt onko se hintansa väärtti'

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tästä oli hyötyä :) Onhan se arvokas, mutta loppujen lopuksi ei se nyt ihan hirvittävän paljon kalliimpi ole kuin laadukas induktiotaso ja liesituuletin yhteensä. Me ollaan oltu todella tyytyväisiä eikä ainakaan vielä tee mieli vaihtaa tuota katosta roikkuvaan torveen :D

      Poista
  2. tuntuisi että tuo on kaiken kokkaamisen tiellä :D miten tuo puhdistus, paistirasva roiskuu sinne ellei ole kasarikantta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se ainakaan meillä toistaiseksi ole tiellä ollut :) Ja puhdistus on tosi helppoa, koska kaikki osat tuosta tuulettimesta lähtee irti ja voi laittaa vaikka koneeseen.

      Poista
  3. Kiitokset kokemuksista! Oletteko vielä tutkineet saako tuosta aktiivihiilisuodattimesta tuon suodatinmateriaalin vaihdettua niin ettei tarvitsisi kokonaan uutta Boran suodatinta tilata, kun sekin peijakas maksaa jotain 150 EUR/kpl? Aktiivihiilisuodatinmattoa saisi pilkkahintaa tuohon verrattuna ja voisi sitten itse leikkailla ja vaihtaa sopivan palasen.

    VastaaPoista