torstai 19. toukokuuta 2016

Tb: Helaloma & äitienpäivä

Koska edelleen eletään kaaoksessa eikä yhdestäkään huoneesta saa tällä hetkellä järkeviä kuvia, palataan vielä muuttotarkastusta edeltävään helalomaan ja äitienpäivään. Noiden muutaman päivän aikana Ladossa tapahtui ihmeitä, kun paikalle pyyhälsivät äitini ja Jiin vanhemmat. Nämä kolme saivat aikaan sellaisen pyörremyrskyn, että ihan kahdestaan ei oltaisi ikinä saatu paikkoja yhtä hyvin järjestykseen. Tavoitteena oli saada siivottua sekä talo että piha ja ne tavoitteet kyllä saavutettiin.

Ruokahuolto pelasi huomattavasti paremmin kuin koskaan aikaisemmin raksalla.

Äidit touhusivat sisällä ja siellä tulikin todella siistiä. Aivan uskomatonta kuinka paljon sitä raksapölyä oli ehtinyt kertyä. Kaikki katot, seinät ja lattiat oli pakko pestä oikein kunnolla ja lattioita hinkattiin useampaan kertaan. Korkean tilan katon pyyhkiminen vaati vähän kiipeilyä ja se jäikin allekirjoittaneen hommaksi. Jii järjesti pihaa isänsä kanssa ja sielläkin tapahtui ihmeitä. Raksan aikana kertyy aika monta tosi tarpeellista kasaa pihalle. Talvella nuo kasat katoavat lumen alle ja hetkellisesti niiden olemassaolon saattaa jopa unohtaa. Ainakin meidän piha näytti aikamoiselta varastolta ennen siivousta ja vaikka alunperin näytti, että tavaraa olisi ollut tosi paljon, lopulta ne tiivistyivät aika mukavasti siisteihin nippuihin autotallin taakse. Raksan alkumetreillä piti yrittää haalia lavoja vähän sieltä sun täältä ja tuntui, että niiden hamstraaminen oli hirmu vaikeaa. No nyt niitä onkin sitten kunnon kokoelma vähän jokaista kokoa. Osa pääsee hyötykäyttöön häihin ja osaa voidaan käyttää tulevien naapureiden liehittelyyn, kun he alkavat rakentaa.


Äitienpäivä osui myös tuolle viikonlopulle ja pitihän sitä tietysti juhlistaa, kun kerran meidän kummankin äidit olivat meitä auttamassa. Kävimme Jiin kanssa salakavalasti Ikea-reissun yhteydessä ostamassa äideille ruusut ja koko porukalle kakkua + skumppaa. Ensimmäiset kilistelyt Ladossa, mutta ei missään nimessä viimeiset.



Koo auringonpalvontarundilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti