keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Liukuovia...

Jospa pitkästä aikaa kirjoittaisi vähän sisustusaiheista. Yhtäkkiä havahduin siihen, että pitäisi pikkuhiljaa alkaa tehdä päätöksiä myös näkyville jäävien asioiden suhteen. Toimitusajat saattavat olla jossain tuotteissa aika pitkiä, enkä ainakaan itse halua joutua tekemään kompromissiratkaisua vain sen takia, että emme tajunneet tilata jotakin ajoissa. Meillähän (tai minulla) oli kova tavoite valita esim. laatat pitkälti jo ennen talopaketin saapumista, mutta niin ne tavoitteet taas vaan jäi.. Onhan meillä siis vaihtoehdot katsottuna aikalailla valmiiksi, mutta lopullinen valinta on tekemättä.

No, jätetään laatat tällä kertaa oman onnensa nojaan ja pohditaan hiukan ovia, koska ne vaikuttavat rakenteilla oleviin väliseiniinkin. Talopakettiimme kuuluu väliovet ja valitsimme niiksi Mattioven Line 1-peiliset massiivirakenteiset ovet. Yksi ovi piti kuitenkin jättää paketista pois: päämakkarin ja vaatehuoneen välinen ovi. Tätä pohdimme pitkään ja lopulta tulimme siihen tulokseen, että oven on oltava seinän sisään menevä liukuovi. Seinän päällä liukuva ovi ei tullut kysymykseenkään, vaikka se sellaisena kuviin piirrettiinkin, koska silloin sänky ei mahtuisi makkariin. Normaali saranaovi olisi muuten ok, mutta silloin makkarin ja eteisen välinen seinä jäisi käyttämättä lähes kokonaan.


Seinän sisään meneviä liukuovia alkaa nykyään löytyä jo aika monelta toimittajalta. Vielä en ole pyytänyt yhtäkään tarjousta tällaisesta ovesta, mutta lukemani perusteella voisi olettaa hintojen olevan aika korkeita. Ei hirveästi lämmitä ajatus tonnin maksavasta liukuovesta.. Yksi vaihtoehto olisi tehdä tuo systeemi itse. Yksi liukuovi + kiskotarvikkeet eivät paljoa maksa, mutta toisaalta taas työ maksaa eikä meistä varmaan ole ihan itse tuollaista tekemään. Timpurit eivät hirveästi innostuneet, kun kerroin meidän ideasta. Olivat kuulemma juuri tehneet tällaisen johonkin toiseen kohteeseen eikä ilmeisesti ollut mitään mielekkäintä hommaa :D Ei voi mitään. Tällainen me kuitenkin halutaan. 

Hiukan vaihtoehtoja tutkittuani löysin näiden enemmän esillä olleiden Eclisse- ja Liune-ovien lisäksi myös Mattioven ja virolaisen Haapsalu Uksetehtaan versiot. Haapsalu Uksetehas ilmoittaa sivuillaan aika yksiselitteisesti jopa hinnan ihan perusovelle eikä tuo kyllä päätä huimaa verrattuna esim. Eclissen hintoihin. Laadusta en sitten osaa sanoa juuta enkä jaata minkään näistä toimittajista kohdalla. Jos jollain on kokemuksia seinän sisään menevistä liukuovista ja niiden toimittajista, niin laittakaahan ihmeessä kommenttia. Erityisesti kiinnostaa Haapsalu Uksetehas, koska heidän hintansa on erittäin kilpailukykyinen. 

Toimittajan valinta on siis edessä melko pian, mutta ehkä sitä ennen pitäisi kuitenkin päättää millainen ovi tuohon aukkoon laitetaan. Tavallaan järkevintä saattaisi olla hankkia Mattiovelta Line-ovi, koska silloin se olisi samaa sarjaa muiden väliovien kanssa. Toisaalta taas peruslaakaovi voisi toimia myös. Olemme vähän suunnitelleet tuon makkarin päätyseinän tapetoimista jollakin mielenkiintoisella tapetilla ja pyöritelleet ideaa myös liukuoven tapetoinnista. Ainakin itseäni kutkuttaa ajatus "piilo-ovesta", joka sulautuu seinään. Idean toteuttamiskelpoisuudesta en ole aivan varma. Mutta jos tämä suunnitelma toteutuu, paras vaihtoehto olisi tietysti laakaovi. Alla olevassa kuvassa vähän samanlainen idea, mutta ovi taitaa olla ihan saranaovi.

Tämä kuva on ollut jo aiemmin esillä tässä blogissa. Minkäs sille voi, jos yhdessä kuvassa on vaan niin hyvä fiilis.

Onpa vaikeata taas tällaisen päätöksen tekeminen.. Ehkä pitää ensin selvittää noita Mattioven liukuovihintoja ja miettiä sitten asiaa vielä tarkemmin. Ja kommentteja oven tapetointiin liittyen saa myös esittää!

8 kommenttia:

  1. Avec-ovien Minimal-liukuovet on todella laadukkaat ja minimalistiset ja ne voidaan asentaa joko pintaan tai rakenteen sisään. Hinnan kilpailukyvystä voidaan sitten olla montaa mieltä... ��

    VastaaPoista
  2. Meillä on kesähuvilalla kaksi liukuovea, toinen Liunen, josta ei ole mitään huonoa sanottavaa, ja toinen on timpureiden itse tekemä, koska sopivan kokoista ovimekanismia ei valmiina löytynyt. Molempiin tilasin saman näköisen oven, myös Liuneen - otimme sieltä siis vain mekanismin.
    Meidän timpurit tekivät ihan vapaaehtoisesti seinään upotetun liukuoven. Alun perin oli oven tarkoitus olla pinnassa kulkeva, mutta he tiesivät, ettemme siitä olleet kovin innostuneita, joten suunnittelivat rakenteen, tilasin sinne kiskot ja oven ja he hoitivat homman.
    Lopputulos ei ole yhtään huonompi kuin vieressä oleva Liunen valmiina ostettu.
    Kannattaisiko vielä jutella timpureiden kanssa? Meillä oli onneksemme kaverit, jotka nauttivat haasteista ja yllättivät jatkuvasti taidoillaan.
    Emme halunneet lukittavia ovia, molemmille oville tehtiin vastapuolen seinään tila, johon ne hieman uppoavat ollessaan kiinni. Siellä on pehmuste ottamassa ovea vastaan.

    VastaaPoista
  3. Me laitoimme kaikki väliovet Mattioven line seinänsisään liukuvat ovet. Timpuri laittoi ne rungot eikä kyllä valittanut ollenkaan. Mattiovelta sai kuvalliset ohjeet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tekikö timpuri siis itse puurungot vai oliko matilla jokin kehikkosysteemi siihen?

      Poista
    2. Matilla tuli kehikko mukana.

      Poista
  4. Varoitus: Vantaan Asuntomessuilla ihastuttiin Mattioven seinän sissään liukuviin oviin (saattoi olla Plania-talo, en oo kyllä ihan varma). Liukuivat tosi hyvin ja hiljaisesti. Innostuttiin ja tilattiin meille "samat" mutta ei kyllä olleet samat vaan selkeästi heikkolaatuisempia, liukuvat huonosti ja pitävät meteliä. Kiskomalli muuttunut vuodessa tai sitten messuilla oli tietenkin esillä joku parempi malli. Siskon perhe tillaa ne mitkä oli messujen parhaaksi taloksi äänestettyssä Lakka-talossa, niin päästään kohta vertailemmaan.

    VastaaPoista
  5. Meillä on Eclissen kehikolla ja liu'ulla toteutettu WC:n ovi. Ovilehti on Haapsalusta. Ratkaisu eristää äänet ja tuoksut vähintäänkin saranallisen oven veroisesti. Kehikko on erittäin tukeva ja esim. meidän tapauksessa seinä on laatoitettu molemmin puolin. Kaiken lisäksi toisella puolella laatta on melko paksua ja painavaa. Ovi liukuu kevyesti ja kauniisti. Asensin koko systeemin yksin, vain ovilevyn paikalle ripustamisessa oli rouva apuna.

    Matti-Oven toimittamiin, seinän päälle liukuviin oviin en ole yhtä tyytyväinen. Alaohjurit ovat turhan väljät, joten ovet heiluvat ja kolisevat liikutettaessa. Kisko- / liukurakenne on niinikään äänekkäämmän puoleinen. Ammattimiehet tuntuvat jättävän kiskon peitekotelot useinkin irti, jolloin ennenpitkää putoilevat ! Ilmeisesti dokumentaatiokaan ei varmistusruuvia tms. ohjeista laittamaan, mikä kyllä kummastuttaa.

    T: Tupakallio

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myöhäinen vastaus/kommentti myös tähän. Tuo kiskon peitekotelo ei ollut muuten meilläkään paikallaan ja ovi jo pari kertaa tippui, ennen kun tuli itse sitten korjattua tuo. Erittäin hyvä huomio Tupakalliolta, jos joku lukee tätä niin kannattaa tsekata tuo! Meillä tuo tuli ilmi niin, että koira tökkäsi nenällään yöllä ovea ja se kolahti irti kiskosta - todella mukava herätys keskellä yötä.

      Poista