maanantai 29. helmikuuta 2016

Tehoviikonloppu

Mitä tapahtuu, kun Jii ja Pee ovat yhtä aikaa vapaalla kokonaisen viikonlopun? No, ihan älytön tehokkuuspuuska iskee tietenkin! Jos itsellänikin olisi aina viikonloput vapaita, edistyisi Lato aivan varmasti vielä nopeammin kuin nyt. Onneksi on tämä viikko opiskeluista vapaata ja töitäkin vain muutamana päivänä, että ehtii olla raksahommissa muutenkin kuin iltaisin.

Mutta mitä tämä tehoviikonloppu sitten sisälsikään? Suurin puristus oli autotallin maalaus, jonka Jii saattaa vielä tänä iltana loppuun. Toiset saattaisivat jättää autotallin kipsilevypinnalle tai ainakin odottaa viimeistelyn kanssa siihen, että talo on valmis, mutta me päätimme hoitaa tallihommat alta jo nyt. Tämä lähinnä siksi, että tuleepahan nyt tehtyä ja lisäksi saimme viime viikolla vahvistuksen, että keittiö toimitetaan tämän viikon ti tai ke (näillä näkymin ke). Varastoimme keittiön autotalliin siksi aikaa, että saadaan talossa keittiön alue laatoitettua ja muutenkin iso huone mahdollisimman finaaliin. Ei kun hihat heilumaan siis ja talli valkoiseksi. Ei lähdetty sen kummemmin hifistelemään, vaan vedettiin ensin pohjamaalit joka pintaan ja sen jälkeen kaksi kerrosta sävyttämätöntä Lujaa päälle. Nurkat viimeistellään vielä akryylimassalla. Ja mitä tällä kombolla saatiin aikaiseksi? Valkoisena hohtava autotalli (tai labra, miten sen nyt haluaa nähdä...), jäätävä päänsärky ja armoton niskajumi. En tiedä mitä kamaa tuo Luja tarkalleen ottaen on, mutta sen opin, että hyvästä tuuletuksesta kannattaa huolehtia.



Samassa rytäkässä Jii pinnoitti piipun pariin kertaan harmaalla Tunto Kivellä. Ja voi kuinka hieno siitä tulikaan! Oltiin katseltu noita Tunto-värikarttoja jonkin verran ja alunperin mietittiin sävyä meteoriitti, mutta lopulta pitäydyttiinkin yksinkertaisella linjalla ja valittiin yksi neljästä perussävystä (musta, valkoinen, harmaa ja punainen). Hyvä valinta tehtiinkin, koska piippu sopii loistavasti vastapäisen tasoiteseinän kanssa yhteen.

Tässä kertaalleen Tunto Kivellä käsitelty piippu. Harmaa pohjamaali paistaa vielä hiukan läpi eli toinen kerros tarvittiin.

Viikonloppuna metsästin myös kadonneita sähkörasioita. Erityisesti tasoiteseinän kanssa sai olla varovainen, ettei vahingossa lohkaissut tasoitetta liikaa rasian ympäriltä. Takan vieressä olevaa seinän pätkää katsottiin jo sillä silmällä, että ollaanpa oltu tyhmiä kun ei tuohon olla tajuttu laittaa yhtään rasiaa. Kunnes huomattiin, että kyllähän se rasia siellä on, mutta hyvin maastoutuneena vain. Todennäköisesti noita rasioita tupsahtelee vielä näkyviin, kun aletaan laittaa sähkökalusteita paikoilleen.



Sunnuntaina piipahdettiin Ikeassa, koska keittiöviikot ovat aivan lopuillaan ja haluttiin hyödyntää kodinkonetarjous. Raksapakun kyytiin nostettiinkin integroitavat jääkaappi, pakastin ja astianpesukone. Lisäksi tehtiin tilaus kodinhoitohuoneen mittatilaustasoista, koska tarpeeksi pitkää (3,4m) ei löydy valmiina varastosta ja toimitusaika on kolmen viikon luokkaa.

Ja eilen vielä ennen raksalta poistumista, meikäläisen maalatessa viimeisiä vetoja tallin puolella, Jii muurasi leca-harkoista takan viereen penkin. Alkuperäinen suunnitelmahan oli lokero polttopuille, mutta nyt kun viimeinkin saatiin takka nostettua oikealle paikalle, tultiin toisiin ajatuksiin. Jotakin piipun viereen oli kuitenkin keksittävä, koska korvausilmaputki tulee lattialaatasta ylös juurikin siitä ja se piti saada jollakin tavalla peitettyä. Raivokasta Pinterestin selausta pari iltaa ja ratkaisu löytyi. Tuohon voi sitten laittaa vaikka kynttilöitä palamaan tai muuta härpäkettä esittämään, että tätä varten tällainen tähän tehtiin.

Penkin korkeuden mallailua. Lopulta jätettiin toinen kerros pois, ettei penkki kerää liikaa huomiota, sillä onhan takka se todellinen stara tällä seinällä.

Pinnoitusta vaille valmis penkki ja viikonlopun ostokset nätisti rivissä.

Ja jotta tämä kilometripostaus ei jäisi turhan lyhyeksi, loppukevennyksenä kuva meidän varastokämpän keittiöstä. Hyvä, että käytiin ostamassa se astianpesukone...



1 kommentti:

  1. Tehokkaita juu, mutta tiskejä ei saada tiskattua. Vaikka Pee tuossa mainostaa leca-harkkopenkkiä, niin oikeasti ne on 600mm leveitä umpinaisia kahitiiliä, jotka on liipaistu saneerauslaastilla nippuun.

    VastaaPoista