torstai 4. helmikuuta 2016

Lato tyhjäksi

Otin kameran matkaan kun käytiin tyhjentämässä talo ylimääräisestä tavarasta. Tai ei kai siellä mitään ylimääräistä ollut, mutta siirretiin tavarat vain autotalliin. Hajotin samalla pari piipun hormiputkea, niitä keraamisia. Ei kannata yrittää pinota niitä päällekäin. Koirat on "päässeet" nauttimaan raksailusta myös monena iltana. Virtaa niillä riittää n. tunniksi ja sitten alkaa odottelu, että joko mennään nukkumaan takaisin. Varsinkin Koo on aina ihan rikki, varsinkin jos mukana ei ole mitään pehmeää mihin se pääsisi nukkumaan. Koska betonillehan ei voi mennä kerälle. Tiedän - se on hienohelma. Mutta täytyy muistaa, että Koo on italialainen alkuperältään ja siinä maassahan miehet on machoja mammanpoikia!
Tuli pitkästä aikaa kuvattua 10mm kalansilmällä, eihän tuo piirto mitään älyttömän skarppia ole, mutta onpahan laajaa kuvaa ainakin.

Terassin oven vierestä otettu kuva.

Koo ja Koon raksatyynyksi ristitty pedinpuolikas. Tuo pedin puolikas lähtee niin jätelavalle kun päästään muuttamaan.

Pari kuvaa sitten lisää noista laatoituksista. Seinät on saumattu, päätelistat asennettu ja silikonit nurkissa. Viikonlopuksi mietittiin, että josko sitä aloittelisi saunan panelointia ja sitten tuon piipun nurkat voisi oikaista ja ikkunat sekä muut kolot teipata umpeen ennen seinien tasoituksia. Piipun nurkkien oikaisuun ajattelin sellaista kipsilevyn nurkkiin tarkoitettua reikäkulmarautaa, mutta tänään kolme rautakauppaa käytyäni totesin ettei ole missään (?) Käyn vielä Bauhausin ja Byggmaxin ja sitten luovutan. Se olisi vaan sopivan ohutta, ja ei tarvitsisi laastin kanssa veivata niin paljoa. Katsotaan mitä löytyy.

Kylpyhuone odottelee mosaiikkia ja lattian kuivumista.

Pikku-wc

Pee ylpeydenaihe The Hexagon. Täytyy myöntää, että odotan itsekin miltä tuo kokonaisuus näyttää kun saadaan lattiaan myös sama laatta. Ainakin nyt on aika hieno.

7 kommenttia:

  1. Ihan perus rautakaupassa eli Starkissa on kulmalistaa rappauksen alle, sen kulma on vaan aika paksu ja pyöreä, ens kerralla ostan Biltemasta ohuemman, pääsee pienemmällä kerroksella.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiinnolla lueskelemme blogianne, kiitos ajantasaisuudesta. Aloittelimme oman latomme rakentamista lähes samaan aikaan kuin te omanne. Onko teillä ammattimiehiä tekemässä töitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Unknown :) mukava kuulla että seurailet tapahtumia. Kyllä meillä on ammattilaisvoimaa tekemässä vaativimmat hommat. Minnekäs päin Suomea teidän Lato nousee?

      Poista
    2. Hei, latomme nousee Oulun eteläpuolelle. Tämä on kolmas talonrakennusprojektimme ja teemme pystytyksen jälkeen kaikki, paitsi sähkötyöt itse. Olette kovasti meitä edellä, meillä vasta pystytetään väliseiniä. ..onkin hienoa seurata miltä teillä rupeaa näyttämään (aika upealta! ) ja ainakin kuusikulmaisia laattoja olen tutkaillut.

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    4. Meillä vasta ensimmäinen projekti meneillään ja sen takia on turvauduttu ammattilaisiin tietyissä hommissa. Jos kuusikulmaiset laatat kiinnostaa, niin noiden meidän käyttämien Värisilmän laattojen lisäksi isoja hexagoneja myyvät myös ainakin Pukkila ja pk-seudulla Abl. Meillä oli haussa tietyn värinen harmaa sopivalla värivaihtelulla ja lopulta se oikea löytyi Värisilmästä :)

      Poista
  3. Mielenkiinnolla lueskelemme blogianne, kiitos ajantasaisuudesta. Aloittelimme oman latomme rakentamista lähes samaan aikaan kuin te omanne. Onko teillä ammattimiehiä tekemässä töitä?

    VastaaPoista