sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Lattianhionta + Vapaapäivä?

Pidin vapaapäivän tänään, ainakin melkein. Pee oli tosin töissä, näin tämä meillä monesti menee. Eilen tuli hiottua valuista pinta. Olipa tosi hyvä sää taas, aurinko paistoi ja lyhythihaisella paidalla sai painaa koko päivän.

Musat päälle ja pitämään kahvoista kiinni.

Kävin perjantaina töiden jälkeen hakemassa vuokralle lattiahiomakoneen ja kysyin samalla olisiko jotain sopivaa laikkaa? Sieltä nasahti kouraan tuollainen kuparilaikka, joka näytti aika järeältä hommaan. Kävin varmuudeksi hakemassa pari paperilaikkaa (karkeus 16). Ajattelin, että kokeilen niillä ensin ja jos ei lähde puremaan niin otan sitten tuon kuparilaikan. Vedin koko homman noilla paperilaikoilla, tuntui sen verran hyvin toimivan. Hyvää vatsalihas- ja peukalotreeniä, illalla tiesi jotain tehneensä taas.

Omasta mielestä 3 päivää vanhalle valulle riittää tuo paperilaikka.

En ihan tarkkaan tiedä millainen tuosta pinnasta olisi pitänyt tulla. Järkeilin, että siitä pinnasta pitää saada se sellainen kovettunut kerros pois, jonka valun liippaus oli jättänyt. Mietin, että tuleekohan hiottua riittävästi? Taas sitten kun miettii maalaisjärjellä, niin ihan älyttömästi tuosta pinnasta varmaan ei kannata lähteä hiomaan. Korko menee pieleen ja mahdollisuus osua mahdollisiin pintaan jääneisiin lattialämpöputkiin kasvaa. Joten tämän putkipäättelyn jälkeen totesin, että kai se riittää.


Alla hiomaton kohta, yläpuolella hiottu ja tuo beige on sitä pölyä.


Mietin tuota pölyä lakaistessa, että imuri olisi ollut pakko olla, jos seinät olisi ollut paikallaan. Nyt vain tarvitsi lakaista pölyt laatalta suoraan alas.


Ohjeina koneen käytölle sain, että aloita keskeltä lattiaa niin näet miten se kone toimii. Ensimmäiset pari-kolme kertaa kahvasta vedettyäni mietin, että millainenhan Jouko Ahola tässä pitää olla kiinni pitämässä? Kone nimittäin sinkoaa aika vauhdilla sivulle jos ei tiedä miten se toimii. Mutta sitten tajusin, että alaspäin kahvasta painamalla kone menee vasemmalla ja hieman nostamalla oikealle. Sittenhän loppu olikin ihan smooth sailing. Ihan hauskaa hommaa, aikaa meni varmaan joku 3h lakaisuineen kaikkineen. 2 puoleisia laikkoja meni 2kpl, autotallista ei hiottu muuta kuin harrastehuone.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti