maanantai 21. maaliskuuta 2016

Keittiöpalapeli

Tiedättekö sen tunteen, kun kukaan ei oikeastaan enää vaivaudu kyselemään viikonloppu- tai lomasuunnitelmista? Varmasti tuttua jokaiselle omaa kotia rakentavalle tai jo rakentaneelle :D Meidän viikonloppu meni siis jälleen raksahommissa.

Taas tapahtui aika paljon kaikenlaista: pintamaalia, lukkoja ja kahvoja asennettuihin ulko-oviin ja keittiön kasausta + suursiivous (kiitos tästä äidilleni). Uusista lukoista ja kahvoista ei tullut vielä otettua kuvia, joten niistä lisää myöhemmin ja pintamaalit on edelleen sitä samaa valkoista. Mutta keittiö, se oli viikonlopun pääprojekti. Ei se vielä valmiiksi asti tullut, mutta aika pitkälle kuitenkin. Runkokaaoksesta saatiin aikaiseksi seinällinen kaappeja ja hienoltahan se alkaa näyttää. Ei ollut kuitenkaan mikään helpoin aloitus, koska ohjeita tuntui olevan ihan mahdotonta lukea. Mutta kun päästiin vauhtiin ja opittiin lukemaan tuotelistaa ja mittakuvaa, alkoi kaapit suorastaan lennellä oikeille paikoilleen. Seuraavana oli tietysti runkopuiden löytäminen kiinnittämistä varten, mutta onnistui sekin "muutaman" virhereiän jälkeen.

Da kaaos




Viimeisessä kuvassa se tilanne mihin sunnuntai-iltana oltiin päästy. Vielä puuttuu yksi korkea kaappi ja matalat kaapit on kiinnittämättä + kaikki kippikaapit odottaa asennustaan. Loppuviikosta taas jatketaan, kunhan Jii palaa työreissulta. Jii saa myös kertoa millainen homma oli porata pari reikää pistorasioita varten paksuun bambutasoon.

Loppukevennykseksi jäsen Äl ja juuri oikealla korkeudella oleva ikkunan karmi.


2 kommenttia:

  1. Täydellinen mitoitus Jäsen L:lle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin on ihanaa nähdä koirien asettuvan taloksi tällä tavalla jo nyt, vaikka ei tuolla vielä asutakaan :) Niillekin löytyy jatkuvasti sellaisia juttuja, mitä ei suunnitteluvaiheessa tullut edes ajatelleeksi.

      Poista