torstai 16. heinäkuuta 2015

DIY-projektien suunnittelua

Jii on ihan innoissaan LVI-suunnitelmista, perustuksista ja autotallitarjouksista, mutta jostain syystä itse en lämpene noille jutuille yhtä voimakkaasti. Jotenkin kaikki näkyville jäävät asiat herättävät minussa enemmän mielenkiintoa. LVI-suunnitelmastakin bongasin lähinnä niitä kohtia, jotka vaikuttavat sisustukseen (jakotukki, LVI-kone, konvektori...). Enkä siis tarkoita etteikö perustukset ja LVI-jutut olisi äärimmäisen tärkeitä juttuja, mutta jonkinsortin visualistina minun on todella hankala hahmottaa tuollaisia ns. näkymättömiin jääviä kokonaisuuksia tässä rakennusprojektissa. Ehkä juuri tästä syystä ollaan tehty vähän jakoa vastuualueissa: Jii hoitaa nuo "näkymättömät" jutut ja minä saan keskittyä enemmän niihin näkyville jääviin seikkoihin. Toki kaikki päätökset tehdään yhdessä, mutta esim. kilpailutukset hoitaa vain toinen, että homma pysyy edes jotenkin hallussa. Ihan hyvin tämä jako on toiminut ainakin tässä alkuvaiheessa, toivottavasti sama meininki jatkuu loppuun asti.

On meillä kuitenkin pieniä yhteisiäkin projekteja, jotka tulevat olemaan todellisia katseenvangitsijoita uudessa talossa. Jo aikaisemmin kirjoittelin aarteenetsinnästä tontilla ja ihan mahtavasta lamppu-löydöstä. Loman alkajaisiksi pakkasimme auton täyteen ja suuntasimme maalaismaisemiin hiukan rentoutumaan ennen tontin raivaamista. Lamppu pääsi myös kyytiin ja Jii sai sen purettua osiin lankonsa avustuksella. Tästä saadaan sellainen DIY-projekti, jota voidaan edistää aina kun vieraillaan maalla. Tarkoituksena on puhdistaa ja kiillottaa lampun kupu ja hiekkapuhaltaa lasin rautainen reunus. Myöhemmin Jii hitsaa lampulle jalan, jonka alle laitetaan varmaankin pyörät liikuttelun helpottamiseksi. Aika painava kapistus tuosta kokonaisuudessaan tulee, mutta se onkin sitten aina muistuttamassa meitä villiintyneestä tontistamme.


Haaveissamme on ollut iso ja aika rouhea ruokapöytä mieluiten paksuista lankuista. Nyt löytyikin materiaalia enemmän kuin tarpeeksi tuon haaveen toteuttamiseen. Aika paljon käsittelyä nuo lankut vielä vaativat, mutta niistä saadaan meille aivan mieletön pöydänkansi! Ja Jii pääsee tässäkin hitsaushommiin, että lankut saavat alleen arvoisensa jalustan. Ehkä allekirjoittanutkin saa opetella vähän hitsaamista näiden projektien myötä.


2 kommenttia:

  1. Oivoi, kyllä innolla odotan DIY-projektien lopputulemaan. Erityisesti pöydän, sillä just viikonloppuna keräilin Pinterestissä rustiikkisia ja rouheita puupöytiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan milloin nämä projektit näkevät päivänvalon. Hetki saattaa vielä vierähtää :D

      Poista