lauantai 20. kesäkuuta 2015

Lausuntosarja, Lato etenee

Maanantaina kolahti postilaatikkoon Kannustalolta piirustusten lausuntosarjat. Positiivinen yllätys, noita odotettiin vasta viikon päästä. Illalla sitten vielä Pee niitä viilaili kuntoon ja taidettiin kevyt riitakin saada aikaan noiden kuvien osalta.

Muutoksia kokevat ovien suunnat, takan paikka, parin väliseinän paikka, terassin koko, keittöleiska kokonaisuudessaan mittojen osalta sekä autotalli. Taisi tuo autotalli olla se paikka mistä päästiin keskustelemaan aika tiukastikin. Minä olen ehkä vähän suuruudenhullu välillä että tilaa pitää olla paljon ja Pee sitten jarruttaa, ehkä ihan syystäkin välillä.

Äl miettii että mihin se minun peti tulee uudessa kodissa.

Pyyhkeitä tässä kohtaa täytyy antaa vähän Kannustalon edustajalle, koska olemme useaan kertaan piirtäneet ja sanoneet nuo muutokset jo aiemmin ja silti ne noissa kuvissa on. Vähän harmittaa ettei ne tulleet kerralla kohdalleen, varsinkin kun kaupantekohetkellä nuo muutokset piirrettiin pohjaan kun istuimme saman pöydän ympärillä. Ilmeisesti juuri se kuva sitten on jäänyt lähettämättä tehtaalle missä nämä jutut oli kohdallaan. Aika pikkujuttu, mutta selkeä huolellisuusvirhe. Kannustalon edustajan Ari Heponiemen puolustukseksi täytyy sanoa, että on mukava ollut tehdä tätä projektia hänen kanssaan ja häneltä saa asiantuntevaa apua. Mutta tarkkana saa olla ja joka kerta pitää lukea erittäin huolellisesti toimitussisältö läpi. Meillä tarjouskierroksia oli varmaan joku 5kpl ja joka kerta piti jotain korjata.

Tiistaina painelin sitten ruokatunnilla Ylöjärven rakennusvalvontaan kuvia näyttämään. Sitä ennen jo useita puheluita perustustarjouksista, soittoa Kannustalolle, käytännön etenemisen suunnittelua vastaavan kanssa yksi duunipalaveri.

Rakennusvalvonnassa hommalle tuli alustavaa vihreää, mutta pahasti näyttää siltä ettei ennen virkamiesten kesälomaa kaikkia lupahakemukseen vaadittavia papereita ehdi mitenkään saada valmiiksi. Tällä viikolla minun piti vielä tehdä pikatyöreissu Keski-Eurooppaan ja sitten iskikin jo juhannus päälle. Torstaina kävin vastaan kanssa mittaamassa talon ja autotallin lattikorot ja tehtiin muutenkin tontille pintavaaitus. Vielä puuttuu kuitenkin naapurien kuulemiset sekä viralliset lupakuvat ja  viimeinen lupien käsittelypäivä ennen rakennusvalvonnan lomia on ensi viikon tiistai 23.6. Taitaa siis aika vaan loppua kesken ja lupahommiin tulee reilun kuukauden stoppi. Noh, kaikki mitä voidaan on tehty ja jos luvan myöntäminen menee elokuulle niin sitten menee.

Onneksi meidän asemakaava on suhteellisen vapaa, koska taas (kuten jo molemmilla aiemmillakin kerroilla) ihmetystä herätti Ladon aika jyrkkä kattokulma (1:1,25) ja taloon tuleva väri. Virkamiehissä on se hyvä puoli, että heidän pitää tässä kohtaa tulkita kaavaa, eivätkä voi esittää omia mielipiteitään. Meillä kaava ei määrää kattokulmasta, väreistä tai esim. talousrakennuksen koosta mitään.  Mutta sen huomaa selkeästi että Kannustalon Lato-malli jakaa mielipiteitä ja rivien välistä paistaa pienoinen epäluulo tämän näköistä taloa kohtaan. Ja se on varmaankin yksi syy miksi me tuosta tykätäänkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti