torstai 30. kesäkuuta 2016

Lasia latoon

Yhteistyöpostaus: Lasitehdas.com

Meitä lähestyttiin Lasitehdas.com:sta yhteistyöehdotuksen merkeissä jo vuoden alussa. Ajankohta oli oivallinen, koska emme olleet vielä päätyneet ratkaisuun takan kipinäsuojan, saunan lasien ja keittiön välitilan kohdalla. Meillä oli myös idea molempiin WC:hen tulevista peileistä, mutta toteutus oli auki. Kun kerran lasitehtaan kanssa oltiin tekemisissä niin eikös ne tee peilejäkin? No tekee! Meidän peilit oli muistaakseni 80x90cm ja 100x110cm. Noh, peileistä jo kirjoittelinkin, kliks.

Meillähän tuohon keittiön välitilaan jätettiin näkyviin samalla tavalla tuota hienon hienoa Weberin ämteetä eli märkätilatasoitetta (jota yksi jos toinen vieras on ihmetellyt "jääkö se oikeasti tuollaiseksi?") Nyt kuitenkin jo vähäisen asumiskokemuksen perusteella voi sanoa, että kyllä siihen jonkun suojan tarvitsee. Varsinkin kun meillä tuota tasoiteseinää ei ole päällystetty millään. Meille tuli tuohon kirkas lasi, rasioiden paikat valmiiksi sorvattuna.

Kuva kun ollaan "vaiheessa"
Odotettu keittiön välitilan lasi saapui matkahuollolla ja vähän kyllä arvelutti, että noinkohan on säilynyt ehjänä. Paketti oli hyvin pehmustettu ja suojattu, ei minkään näköistä ongelmaa. Rasioiden paikat mitattiin ihan itse ja hyvin osui kohdalleen. Lasin oikeassa reunassa olevan rasian reikä meinasi tuottaa vähän ongelmia, kun tuo on karkaistua lasia ja tehtaan mukaan noin reunassa olevia reikiä ei yleensä saa helposti onnistumaan. Mutta kaiketi nyt oli onni myötä, koska kaikki reiät oli omilla paikoillaan ilman mitään halkeamia.


Ensin mietittiin tilaamista asennettuna, mutta sitten iski miten-vaikeaa-se-nyt-voi-olla vietti taas ja päädyttiin vain tilaamaan lasi ja asennettiin itse. Tuo itse lasi on Optiwhite-laatua, mikä ei viherrä niin paljoa kuin normilasi. Lisää voi lukaista Lasitehtaan sivuilta, kliks. Kahdelta ihmiseltä tuollainen ei ole homma eikä mikään, kunhan on sen verran tilaa että mahtuu lasin kallistamaan paikalleen. Ollaan oltu tosi tyytyväisiä, että päädyttiin tuohon lasiratkaisuun välitilassa. Ja nimenomaan täysin kirkkaaseen lasiin. Tuo tasoiteseinä näkyy juuri oikein tuosta läpi ja ei tarvitse enää varoa veden kanssa.

Oikeaoppinen lasintuenta asennuksen ajaksi, kun sähkömies "kröhöm.." kävi kytkemässä rasiat takaisin.





Samalla tilattiin myös takan eteen kipinäsuoja. Sekin onnistui saada yhdestä palasta onneksi. Noissa kolmen suunnan lasiluukuissa pitää näemmä olla jokaisella sivulla kipinäsuoja. Vähän kuumotti kun tuota paikalleen työnsi, että mahtuuko. Hyvin mahtui ja nyt on sekin paikallaan. Nurkkiin pyysin minimipyöristyksen, kuitenkin niin ettei sukat tartu kiinni. Lasi on samaa Optiwhite-laatua kuin välitilan lasi ja tuosta alta kuvista näkee miten kivasti lattian väri pysyy muuttumattomana lasin läpi.





Saunaan meille tulee myös kirkasta lasia, mutta niistä juttua myöhemmin kun saadaan vihdoin paikalleen.

3 kommenttia:

  1. Me tehtiin sama havainto hienotasoitteen kanssa. Eli veden pitää, mutta rasva jättää ikävät tahrat... Lasitehtaalta tulossa siis meillekin välitilalasi. Ja muutkin lasit tulleet heiltä :)

    VastaaPoista
  2. Ihana koti! Mikä tuo metallilista on / mistä sitä saa, joka on tuossa takan ja laminaatin/lasin välissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos oikein muistan, niin lista on ihan perus alumiinilistaa. Löytyy melkein kaikista rautakaupoista. Olisikohan tuo 20mm leveää ja 1mm paksua.

      Poista