torstai 17. syyskuuta 2015

Ahdistusta ja ärsytystä

Onpas hiukan negatiivissävytteisiä nämä meidän postaukset tällä hetkellä. Mutta niinhän se kai menee, että jokaiseen projektiin kuuluu hyviä ja huonompia kausia. Nyt ei varsinaisesti ole menossa se paras mahdollinen jakso meidän talon suhteen. En voi kuin ihmetellä urakoitsijoiden toimintaa, vaikka olinkin kuullut aikaisemmin paljon erilaisista talonrakentajia kohtaavista ongelmista. Jii kirjoittikin jo sekä vaikeasti tavoiteltavaa leikkivästä sähkösuunnittelijastamme, että radon-sotkusta (lue täältä lisää). Olin eilen menossa kouluun Jiin laittaessa viestiä noista radon-jutuista ja kihisin kiukusta koko loppupäivän. Urakoitsijan onni, että Jii on heihin yhteydessä enkä minä. En olisi ehkä onnistunut pysymään asiallisella linjalla siinä tilanteessa. En vaan kykene ymmärtämään, miten on mahdollista, että sopimuksessa lukee mustaa valkoisella jotain ja todellisuudessa kaikki siellä lukevat jutut eivät kuulukaan urakkaan. Mielenkiinnolla jäämme odottamaan yhteistyömme jatkoa. Opimmepahan ainakin arvokkaan läksyn: selvitä jokainen sivulausekin kirjaimen tarkkuudella.

Ja entäs sähkösuunnittelija sitten? No, häntä ei edelleenkään saatu kiinni, mutta onnistuin löytämään toisen samassa yrityksessä työskentelevän henkilön numeron. Tämä henkilö tietysti vastasi puhelimeen samantien ja saimme sentään selville, että suunnittelija on hengissä eikä viru sairaalassa. Toivottavasti hän nyt ymmärtää ottaa meihin yhteyttä ja lähettää lupaamansa sähkökuvat asap.

Mites tuo otsikossa mainittu ahdistus? No, se liittyy tai liittyi takkaan ja sen korvausilmaputkeen. Tästä ahdistuksesta on siis päästy jo yli, mutta vielä viikonloppuna näin painajaisia tuosta putkesta. Pohjakuviin on piirretty takka ennen kuin tiesimme minkälaisia vaihtoehtoja meillä on ja minkälainen takka lopulta päätyy tilaukseen. Edelleenkään emme ole takkaa tilanneet, mutta tiedämme nyt melko tarkkaan minkä mallinen tilataan, kunhan saamme vielä viimeisen tarjouksen. Pohjakuvissa hormi on takan sivussa, mutta haluamamme malli vaatii hormin sijoittamista takan taakse (harkkohormin ollessa kyseessä). Meillä oli tiedossa, että kiertoilmatakka tarvitsee jostakin korvausilmaa, mutta muuten koko juttu oli aika mysteeri. Päätimme sitten laittaa korvausilmaputken alapohjaan täyttöjen yhteydessä vähän niinkuin varmuuden varalta. Putki tietenkin sijoitettiin virallisten pohjakuvien mukaan ja siitä asti olenkin sitten kokenut valtavaa ahdistusta siitä, että putki on väärässä paikassa. Sunnuntaina Habitaresta palattuamme kävimme vihdoinkin mittaamassa putken paikan ja ihan oikeassa paikassahan se oli. Tämän jälkeen olen pystynyt nukkumaan yöni rauhassa. Enpä olisi vielä vuosi sitten uskonut menettäväni yöuneni takan korvausilmaputken takia...

Siinäpä se vuodatus. Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että onneksi rakennusalalla työskentelee hyviäkin tyyppejä ja olemme kohdanneet myös heitä. Mitään pahaa sanottavaa ei ole kaivurimiehestämme Järvisestä (Maanrakennus Järvinen Ky), naapurirakentajastamme Kekäläisestä (Rakennus ja suunnittelu Kekäläinen) tai vastaavasta työnjohtajastamme Timo Virkistä. Ilman heitä emme olisi varmasti edes näin pitkällä eli kiitos heille jo tässä vaiheessa.

Kaikille kanssarakentajille tsemppiä projekteihin! Keep your eyes on the prize!


1 kommentti:

  1. Tsemppiä teille myös, onhan tässä hommassa montaa mutkaa matkalla, mutta toivotaan että lopussa kiitos seisoo! :)

    VastaaPoista